Vaihda tekstin väri     Tekstin koko: Suurenna Suurenna oletuskoko      Haku ja sivukartta
Päivän sana
Su 20.5.2012
Pyhän Hengen odotus
Su 20.5.2012
6. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ
Pyhän Hengen odotus
Kerran tulee aika – milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Sak. 14:7–9.
Ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Ennen kuin astuit ylös taivaisiin, lupasit meille Pyhän Hengen. Kiitos, että tänäänkin saamme odottaa Pyhää Henkeä, voiman ja rohkeuden antajaa, opastajaa ja uskon vahvistajaa. Anna Pyhän Hengen vetää meitä yhä lähemmäksi sinua, Herramme ja Vapahtajamme.
Päivän luvut: Ps. 27:1–3, 7–9; Ef. 1:16–23; Joh. 17:18–23.
Virsi 116

Pohjanmaan piiri

Tavoitteena on eläkeläisten kokonaisvaltainen hyvinvointi Jumalan sanan, fyysisen toiminnan sekä yhdessäolemisen avulla sekä toimia lähimmäisten, yksinäisten ja sairaiden hyväksi niin laitoksissa kuin kodeissa. Piiri ja yhdistykset järjestävät erimuotoisia tilaisuuksia, retkiä ja juhlia jne. Tapahtumista ilmoitetaan mm. Ilkan ja Pohjalaisen eläkeläispalstoilla.

Yhdistykset ilmoittavat toiminnastaan paikallislehdissä.

 

 

 

 


odt liite

toimintasuunnitelma vuodelle 2011

pdf liite

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

odt liite

talousarvio vuodelle 2011

pdf liite

Talousarvio vuodelle 2012
© Krell // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä