Vaihda tekstin väri     Tekstin koko: Suurenna Suurenna oletuskoko      Haku ja sivukartta
Päivän sana
Su 20.5.2012
Pyhän Hengen odotus
Su 20.5.2012
6. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ
Pyhän Hengen odotus
Kerran tulee aika – milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Sak. 14:7–9.
Ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Ennen kuin astuit ylös taivaisiin, lupasit meille Pyhän Hengen. Kiitos, että tänäänkin saamme odottaa Pyhää Henkeä, voiman ja rohkeuden antajaa, opastajaa ja uskon vahvistajaa. Anna Pyhän Hengen vetää meitä yhä lähemmäksi sinua, Herramme ja Vapahtajamme.
Päivän luvut: Ps. 27:1–3, 7–9; Ef. 1:16–23; Joh. 17:18–23.
Virsi 116

Heinäveden yhdistyksen puheenjohtaja saa ansaitun leiritodistuksen Päivi Kyyröltä. Taustalla myhäilee piirin pj. Veli Airaksinen.

Maija-Liisa Koponen lausui taidokkaasti leirin ohjelmatilaisuudessa.

Heinäveden Kristilliset Eläkeläiset ry

Puheenjohtaja Rauno Pelkonen                                               
Kaskitie 9                                                           
79700 Heinävesi                                             
puh. 0400 17 2412                                          
**@**

Varapuh.johtaja Saara Pärnänen           
Pirttisalontie 12A 
79700 Heinävesi    
puh. 050 305 4457 

         
Sihteeri  Annikki Karppinen    
Leväsentie 7    
79100 Heinävesi 
puh. 044 033 6817             
 
                                                            
 

Tiedotteet

Heinäveden Kristilliset Eläkeläiset ry Lue lisää

Kuvia
© Krell // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä