Vaihda tekstin väri     Tekstin koko: Suurenna Suurenna oletuskoko      Haku ja sivukartta
Päivän sana
Su 20.5.2012
Pyhän Hengen odotus
Su 20.5.2012
6. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ
Pyhän Hengen odotus
Kerran tulee aika – milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Sak. 14:7–9.
Ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Ennen kuin astuit ylös taivaisiin, lupasit meille Pyhän Hengen. Kiitos, että tänäänkin saamme odottaa Pyhää Henkeä, voiman ja rohkeuden antajaa, opastajaa ja uskon vahvistajaa. Anna Pyhän Hengen vetää meitä yhä lähemmäksi sinua, Herramme ja Vapahtajamme.
Päivän luvut: Ps. 27:1–3, 7–9; Ef. 1:16–23; Joh. 17:18–23.
Virsi 116

Tiedotukset

Kristel-kuoro Lapinlahden kirkossa 15.10.2011. Kuva: Heimo Ujala

Kristillisen Eläkeliiton (KRELL:in) syysjuhlia vietettiin Portaanpään kristillisellä opistolla. Siellä Kristel-kuoro esiintyi lauantaina avajaisjuhlassa ja päiväjuhlassa sunnuntaina. Lisäksi  Lapinlahden kirkossa oli lauantaina iltamusiikki -tilaisuus ja sunnuntaina kuoro avusti Jumalanpalveluksessa.

Kuoron syyskokous pidettiin Pieksämäen kuoroleirin yhteydessä Agricola-opistolla.

Vuoden 2012 kuoroyhdistyksen hallitus:
*  puheenjohtaja Lea Könönen
*  varapuheenjohtaja Pirkko Koivunen
*  sihteeri Terttu Metsälä
*  johtokunnan muut jäsenet: 
   Paavo Tolonen
   Lotta Siitonen
   Miia Liukko
   Varat: Marjo-Riitta Seppälä ja Reijo Korhonen
*  Jäsensihteeri Reijo Korhonen
*  Rahastonhoitaja Riitta Räisänen
*  Toiminnantarkastaja Tuula Laitinen
*  
Varatoim.tarkastaja  Eila Tolonen
 

 

 

 

 

 

 

© Krell // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä