Vaihda tekstin väri     Tekstin koko: Suurenna Suurenna oletuskoko      Haku ja sivukartta
Päivän sana
Su 20.5.2012
Pyhän Hengen odotus
Su 20.5.2012
6. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ
Pyhän Hengen odotus
Kerran tulee aika – milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Sak. 14:7–9.
Ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Ennen kuin astuit ylös taivaisiin, lupasit meille Pyhän Hengen. Kiitos, että tänäänkin saamme odottaa Pyhää Henkeä, voiman ja rohkeuden antajaa, opastajaa ja uskon vahvistajaa. Anna Pyhän Hengen vetää meitä yhä lähemmäksi sinua, Herramme ja Vapahtajamme.
Päivän luvut: Ps. 27:1–3, 7–9; Ef. 1:16–23; Joh. 17:18–23.
Virsi 116

KRELL syyspäivät 2011 Lapinlahdella

PERUSKALLIO JEESUS ON - syysjuhlat ja -kokous15.-16.10.2011 Portaanpään kristillisellä opistolla Lapinlahdella, Pohjois-Savon sydänmailla. Avajaisjuhlassa liiton tervehdyksen toi puheenjohtaja Ensio Koitto, yksinlaulua esitti Riitta Räisänen. Juhlapuheen piti opiston rehtori Petri Järveläinen,lapinlahtelainen Kalevi Puronheimo lausui ja lopuksi Kristel-kuoro lauloi sydämeen käyvästi. Juhlan juonsi Veli Airaksinen.  

Syyskokouksessa puheenjohtajana toimi Asko Heikkinen. Krellin puheenjohtajaksi valittiin Ensio Koitto!  Rinnakkaisohjelmana oli retki Lapinlahden taidemuseoon ja Juhani Ahon syntymäkotiin Väärnin pappilaan.               
Kristel-kuoron iltamusiikki oli Lapinlahden kirkossa lauantai-iltana. Kuoroa johtivat Miia Liukko ja Risto Kahila. Kuorolaisen puheenvuoron esitti Maila Mustonen.

Sunnuntain
Jumalanpalvelus oli Lapinlahden kirkossa. Päiväjuhlassa puhui toiminnanjohtaja Seppo Valmari. Musiikkia esittivät leppävirtalaiset Martit-trio (Martti Koistinen,viulu, Martti Koponen, klarinetti, Jukka Martti Suominen, haitari). Juhlapuheen piti Väärnin pappilan emäntä, kirjailija Minna Kettunen. Kristel-kuoro lauloi. Juhlaviesti vaihdettiin Kuopion piiriltä Lounais-Suomen piirille. Päätöspuheen piti rovasti Arno Toivanen, joka vaikuttavasti rukoili laulaen Herran siunauksen. Juhlakansa lauloi lopuksi Matkalaulun. Juonto Riitta Räisänen.

 

 

Avajaisjuhlan juonsi Kuopion piirin puh.johtaja Veli Airaksinen.

Portaanpään opiston pihamaalta. Kuva: Rauno Pelkonen

Avaijaisjuhlan juhlapuheen piti Portaanpään opiston rehtori Petri Järveläinen.

Avaisjuhlassa lausuntaa esitti lapinlahtelainen Kalevi Puronheimo

Onnittelut puheenjohtaja Ensio Koitolle!  Kuva Urpo Vuorenoja

Liiton syyskokous. Sihtee-
rinä Seppo Valmari ja pu-
heenjoht. Asko Heikkinen.

Martit-trio, - Martti Koistinen, viulu, Martti Koponen, klarinetti ja Jukka Martti Suominen, haitari.

Juhlaviestin vaihto Kuopion piiriltä Lounas-Suomen piirille.

Rovasti Arno Toivanen lauloi Herran siunaus-rukouksen. Kuva: Heimo Ujala

Yhteistyön iloa! Virsikirjoja
kantamassa Pekka Heis-
kanen ja Hilkka Rytkönen. Kuva: Urpo Vuorenoja

Kristel-kuoron iltamusiikki Lapinlahden kirkossa lauantai-iltana 15.10.

Kristillisen Eläkeliiton syyspäivien 2011 teema: Peruskallio Jeesus on!


pdf liite

Syyspäivien ohjelma/esite
© Krell // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä