Vaihda tekstin väri     Tekstin koko: Suurenna Suurenna oletuskoko      Haku ja sivukartta
Päivän sana
Su 20.5.2012
Pyhän Hengen odotus
Su 20.5.2012
6. SUNNUNTAI PÄÄSIÄISESTÄ
Pyhän Hengen odotus
Kerran tulee aika – milloin, sen Herra tietää – jolloin yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene. Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä. Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan. Sak. 14:7–9.
Ylösnoussut Herramme Jeesus Kristus. Ennen kuin astuit ylös taivaisiin, lupasit meille Pyhän Hengen. Kiitos, että tänäänkin saamme odottaa Pyhää Henkeä, voiman ja rohkeuden antajaa, opastajaa ja uskon vahvistajaa. Anna Pyhän Hengen vetää meitä yhä lähemmäksi sinua, Herramme ja Vapahtajamme.
Päivän luvut: Ps. 27:1–3, 7–9; Ef. 1:16–23; Joh. 17:18–23.
Virsi 116

Puh.johtaja Veli Airaksinen

 
 
 

                                             20.11.2011
JOULUKIRJE 2011

Rakastetut Jäsenet, Vastuunkantajat ja Ystävät!

Kuopion piirin puheenjohtajana jatkaa tulevan vuoden alusta Riitta Räisänen. Varkauden syys-
kokouksessa siunasimme Riitan tähän tehtävään. Me kaikki tahdomme yhdessä tukea ja rukoilla jatkuvaa Henghen voimaa ja Siunausta! Täyttäköön Herra rakkaudellaan myös koko eläkeliiton joukon, että saisimme tuntea lunastettuina kristittyinä
yhteen kuulumisen ilon ja kiittäisimme siitä!

Liiton juhlat ja kokous olivat Portaanpäässä Lapinlahdella. Tahdon nyt näin, kiittää jokaista Teitä vastuun kantanutta! Rakas kiitos myös omissa yhdistyk_
sissänne tämän vuoden aikana puurtaneille! Ystäville ja jäsenille, joiden kanssa olemme saaneet vielä olla yhdessä ja "jäkertää" Elämän Leipää!

Merkillisesti tuntuu, että tässä elämän vaiheessa olemme jatkuvasti rajalla.
Yksi raja on se, että nämäkin Krellin vartiovuorot vaihtuvat. Myös Kirkkovuo-
temme tuomiosunnuntai, Adventti ja jouluaika tupsahtavat yks`kaks. Lapsena
ei tuo aika kulunut tätä vauhtia. Sekin, että tämän elämän päättymisen raja on varmasti tuossa jo häämöttämässä, se on niin todentuntuista. Kuinka meistä
moni jo sitä toivoisikin, että "mun ota käten Herran ja taluta" sille rajalle!

Näiden vuosien aikana minulle on ollut suuri armo se, olen saanut vuosien saatossa tuntea ja puristaa kädestä tätä joukkoa ja jäseniämme. Niin monet
heistä ovat jo nyt siellä rajan takana viittomassa, että "tännepäin"! Niinpä nyt
tällä kirjeelläni tahdo tarttua Teitä jokaista kädestä ja sopertaa: Tännepäin ja sinnepäin! Me olemme jo niin lähellä rajaa, että on syytä yhdessä jo lähteä pyrkimään "iäisiin häihin"! Meidän Herramme on käynyt jo senkin rajan yli.
On vielä Armon päivä!  Häävaatteet  ja paikat ovat jo Kristuksessa!
"Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on Herraus!"

Tämän maailman meno, tahtoisi horjuttaa elämän pilareita. Muuttaa rajoja mieleisekseen. Ellei Jumalan henki saa kirkastaa meille sanaansa ja sanan pitävyyttä, niin elämän rajat käyvät pelottaviksi. Kun sydämessä usko valtaa
koko ihmisen, se uudistaa elämän. Senkin vuoksi on suurta armoa, että Joulun valo tekee rajan selväksi pimeyden välille. Jos Luoja suo, siihen valoon mekin saamme taas tänä Jouluna käydä!

Kiitän näistä yhteisistä vuosista Herraa ja Teitä jokaista! Olen saanut tuntea, että Teidän esirukouksenne voima on kannatellut. Ei minulla ole ollut apostolista intoa julistaa Herran suuruutta. Tämä kirjeeni takaosaan liitän vain kiitosruusukuvan ja vuoden 2005 yhdistyksille lähetetystä ensitervehdyksestä kopion. Jumalan rauha
ja Herran siunaava läsnäolo kantakoon Sinun elämääsi! Sillä saan toivottaa Hyvää Joulua myös kaikille Kuopion piirin yhdistyksille!

Rakkain jouluterveisin Veli Airaksinen ja Eeva-Maija

 

© Krell // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä