Etusivu | Tietoa meistä | Yhdistykset | Jäsenille | Medianurkka | Hae
Ikääntyneiden oikeus käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin turvattava

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n kannanotto Pankkien noudatettava yhdenvertaisuuslakia - Ikääntyneiden oikeus käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin turvattava Lue lisää

Kristilliset eläkeläiset liikkuvat paljon! Vuonna 2017 yhteensä 342 352 kertaa

Liikunnalla on hyviä vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen. Lihaskuntoa kehittävä liikunta lisää luun lujuutta ja kestävyysliikunta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Lisäksi liikunta lievittää stressiä ja parantaa unen laatua. Lue lisää

Ystävyys 13-vuotiaan Veeran ja 70-vuotiaan Ritvan silmin

Kristillinen Eläkeliitto kutsuu isovanhempia piirtämään ystävyydestä yhdessä lapsenlapsen kanssa. Tämä Ystävyys-piirustus saapui postitse 21.6.2018. Lue lisää

Kristillisten Eläkeläisten virkistäytymisleiri 26. - 29.6. 2018 Hupelissa
Poliisi ei koskaan pyydä pankkitunnuksia puhelimitse

Valepoliiseista on tehty tänä vuonna jo lähes 200 ilmoitusta, kertoo poliisihallitus. Lue lisää

Liiton syysjuhla ja syyskokous 20.-21.10.2018 Kauniaisissa, Suomen Raamattuopistolla

Kristillisen Eläkeliiton syysjuhlia vietetään 20.-21.10.2018 Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa.  Lue lisää

Muistoja lapsuudesta


Asuin lapsuuteni perheyhteisössä, johon kuului kolme sukupolvea; meidän
perhe ja äitini vanhemmat, siis mummo ja pappa. Hilda, pieni ja pyöreä,
Taavetti, pitkä ja laiha. Isäni kävi kodin ulkopuolella työssä, äitini oli kotiäiti, hoiti kodin,
lapset ja teki navettatyöt (meillä oli 1-3 lehmää, joskus sika.) Olen
kuudesta sisaruksesta nuorin, kaikki muut ovat syntyneet 1940-luvulla,
minä 1952.

Vanhempien ollessa työelämässä muistan mummolla ja papalla olleen aikaa
minulle. Olin lapsena aika pelokas, säikyin ja pelkäsin esimerkiksi kovaa tuulta.
Sellaisissa tilanteissa mummoni meni lääkekaapilleen, otti Ruusuntippoja,
tiputti sitä sokeripalaan ja antoi minulle, että rauhoittuisin. Muistan
vieläkin vuosikymmenten takaa sen hajun ja maun! Tuosta samaisesta
lääkekaapista sitten hiukan isompana annoin mummolle "närästöksen
taplettia" kun tarve vaati.


Isovanhempani asuivat meillä. Heillä oli oma kamari, mutta elivät omassa
taloudessaan. Ruuat tehtiin yhtä aikaa ja syötiin yhdessä. Oli siinä pöydän
ympärys täynnä. Muistan, kun pappa istui penkin päässä ja sanoi, että tule
vaan lähemmäks istumaan, vaikka itsellä oli vaan toinen kannikka penkillä.
Äiti pesi myös papan ja mummon vaatteet, ja kun oli pyykkipäivä, niin mummo
tarjosi äidille pyykkikahvit; laittoi kupit, sokerikon ja kermakon, ja
olihan siinä nisuakin. Sitten hän aina sanoi että "kiitoksia
ensinnii" ja ehkä he maksoivat vähän palkkaa pyykinpesusta. Tämä Arabian pikkuinen kermakko
on myöhemmin kulkeutunut minulle ja on ihana muisto mummosta.

Pappa sanoi nimeni muodossa Eela. Yleensä hän kävi kaupasta itse hakemassa
ostokset, mutta joskus pyysi minua pikkuostoksille. Hän tuumasi: "Käytkö
Eela kaupassa ostamassa sylttyä (aladoopia) ja yks aski Fennia 2, ja osta
itelles latriskapötky tai tikkukaramelli?" Ja minähän menin mielelläni!
(Nykyään ei tupakan ostaminen niin vaan onnistuisi!)
Pappa piti minua myös sylissä, mutta kun hän oli laiha ja minä myös, ei
kauan kärsinyt, kun luut painoi vastakkain. Leikkasin myös papan korvista
saksilla karvoja ja hän varoitti että elä vaan leikkaa korvanlehteen!

Oma lukunsa ovat hauskat tai vähän pelottavatkin jutut, joita mummo ja pappa
kertoivat meille lapsille iltaisin, jos vanhemmat olivat jossain kylässä.
Pappa kertoi sota-ajasta, venäläisistä sotavangeista ym. Jos jutut olivat
mummon mielestä liian pelottavia lasten kuulla, hän kyllä huomautti siitä
sanoen, "tuollasia lasten kuullen."
Mummollani oli tapana joka ilta tulla vielä tupaan käymään ja laittaa
rautainen "kooli", vesikauha, ylösalaisin lieden nurkalle, ettei se jäänyt
yöksi veteen likoamaan. Sitten toivotti "hyvvee yötä!"

Ristiriitojakin oli, tosin tajusin ne vasta aikuisena. Äidin veli oli
kaatunut sodassa ja se oli raskas isku mummolle ja papalle! Isäkin oli
ollut sodassa, haavoittui mutta selvisi. Isä tuli uskoon joskus minun
syntymäni tienoilla ja äitini minun ollessa noin 6v. Katkeruus oli hiipinyt
varsinkin papan sydämeen ja ehkä isän uskovaisuus myös vaikutti siihen, että
hän suhtautui isään aika pilkallisesti ja nurjasti. Muistan, että isä ei
tästä välittänyt, ei vastannut samalla mitalla. Mikä ihaninta, isä ja pappa
saivat sovittua asiat ennen papan kuolemaa!

Olisi niin paljon vielä kerrottavaa, mutta tulee liian pitkä juttu! Meillä
kaikilla sisaruksilla on suurennettu kuva papasta, jossa hän on
sukulaispaikassa hevosen kanssa. Kuvan nimi on: Pappa ja Pannilan hevonen!
Se on rakas kuva meille kaikille ja usein muistelemme sisarusten kesken
mummoa ja pappaa, kuin myös isää ja äitiä, ja siunaamme heidän muistoaan!
Hartain toiveeni on, että kerran näemme vielä toisemme Kirkkauden majoissa!

Rakkain terveisin Eila "Ellu" Närhi, Pieksämäki.