Muistan tämän voipytyn lapsuudenkodistani. Oli sota-ajan jälkeinen aika. Voi oli kortilla. Jokaisella perheenjäsenellä oli oma elintarvikekortti, jolla sai kuukausittain annoksen voita. Pelkkä voi ei riittänyt, vaan sitä piti jatkaa margariinilla. Minäkin sekoitin monta kertaa äidin apuna voin ja margariinin tähän pyttyyn.

Mentyäni naimisiin, sain pytyn omaan kotiini. Vuosia kului. Muutimme monta kertaa ja pytty seurasi aina mukana. Nuorin tyttäremme pudotti vahingossa vanhan pytyn lattialle, jolloin se meni sirpaleiksi. Hän oli siitä hyvin pahoillaan. Nähtyään, kuinka surullinen olin, hän yritti liimata sirpaleet paikoilleen. Aina, kun katson liimattua pyttyä, muistan laulun ”Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois…”

Seuraavana jouluna tyttäremme osti säästörahoillaan uuden samanlaisen pytyn. Olin iloinen ja yllättynyt saamastani joululahjasta.

Sirkka Kanto Nurmijärveltä