Tervehdys kaikille!

Olen Lea Mäkinen, piirin varapuheenjohtaja. Toimin Eila Korjalan rinnalla piirin asioissa tämän vuoden syyskokoukseen asti. Eila hoitaa hengellisen puolen, saarnat ja puheet, minä käytännön asiat. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos tarvetta ilmenee.

Kehotan kaikkia yhdistyksiä pohtimaan vakavasti piirin tulevaisuutta. Syyskokouksessa on löydyttävä ainakin uusi puheenjohtaja ja sihteeri. Myös rahastonhoitaja olisi hyvä löytyä.

Jos toimihenkilöitä ei löydy, ei toiminta piiritasolla voi jatkua. Tarvitaanko tällaista "välikoukeroa" yhdistysten ja liiton välillä, on myös harkinnan arvoinen asia.

Omalta kohdaltani ilmoitan jo nyt, etten ole käytettävissä puheenjohtajaksi. Olen aivan noviisi näissä KRELLI:n ympyröissä ja vasta valittu Lappeenrannan yhdistyksen puheenjohtajaksi. Minulle riittää opiskelua oman yhdistyksen asioissa. 

Toivon hartaasti ja Jumalaan luottaen, että piirin tulevaisuus ratkeaa hyvällä tavalla. 

Uutta aikaa, kevättä kohti mennään. Jumalan siunausta ja johdatusta kaikille.

Ystävänpäivänä 14.2.2023

Lea Mäkinen

Puheenjohtajamme Eila Korjalan alkuhartaus piirin hallituksen kokouksessa Taavetissa 13.2.2023

Rakkaus vie ristille aina

Kirkkovuodessa on selvästi nähtävissä rakkauden tie. Se merkitsee toivoa ja valoa kohti kulkemista, kohti suurinta rakkautta. Se kutsuu meitä suostumaan Jumalan rakkauteen, avautumaan hyvyydelle. Me tiedämme, ettei se ole helppoa.

Tämä rakkauden tie vie ristille, ja me tiedämme, että rakkaus vie ristille aina.

Sen voisi sanoa näinkin: Mitään hyvää, mitään kestävää ja arvokasta ei voi saavuttaa, ellei samalla suostu vaivaan.

Rakkaudesta on hyvin helppo puhua, mutta sen eläminen todeksi onkin jo toinen asia. Rakkaus ei ole korureunaisia, mahtipontisia sanoja, vaan tekoja. Se on sitä, että olemme todella kokosieluisesti läsnä, kun toisen ihmisen maailma on sortunut tai hän haluaa jakaa ilonsa.

Martta ja Maria asetetaan usein vastakkain, ikään kuin he edustaisivat täysin vastakkaista suhtautumistapaa elämään. Mutta eihän se niin ole. Martta on se, joka tuo Marian uskon ja rakkauden arkeen, siihen arkipäivään, jossa uskoa ja rakkautta tarvitaan kipeimmin.

Kodin pitäisi olla paikka, jonne maailman tuulet ja pettymykset eivät ulotu ja jossa minunkin puolestani nähdään vaivaa ilolla, jossa en ole mikään taakka…

Tulee mieleen Pikku Prinssi. Hänhän sanoi, että jos tiedän, että tulet neljältä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen.

Voisi sen sanoa näinkin: En rakasta sinua ainoastaan sen tähden, mikä sinä olet, vaan sen vuoksi, millaiseksi itse muutun, kun olen sinun kanssasi.

Mielestäni tärkeintä elämässä on mielenrauha, ja sen voi antaa vain rakkaus.

Me tiedämme, millaista on, kun jokin asia on jäänyt kiusaamaan, kun ei ole ehyt, vaan aina sama asia, jossa itse on toiminut taitamattomasti, pyörii mielessä. Sana taikka teko…

Silloin elää todeksi sen, että

”Kuin helmiketju on sielunrauha,

sitä kannoin huoleti, hymyillen,

vain katkes yhdestä kohdin nauha,

pois kaikki vierivät helmet sen.”

Ovi siitä umpikujasta aukeaa ulospäin. Ei ole muuta tietä kuin mennä ja selvittää asia. Elämä on niin lyhyt ja niin kallis, ettei meillä ole varaa hukata yhtäkään päivää epäsopuun ja kinasteluun. Oletko muuten kuullut viisaan kysymyksen: ”Mitä sinä hänelle tehnyt olet, kun sinä hänelle niin vihainen olet ?

Me olemme saaneet kaiken rikkomamme anteeksi Jeesuksen ristin tähden. Se on niin suurta, että silmiin nousevat kyyneleet – kiitoksen kyyneleet.

Kun syvästi ymmärtää, että on saanut kaiken anteeksi, ei voi itsekään olla armoton, vaan osaa antaa anteeksi. Elämän vapauttavin kokemus on se, kun syyllisyys ja taakka otetaan pois eikä niitä ole enää missään. Helmiketju on jälleen ehyt –mielenrauha, jonka rakkaus antaa.

Mutta se armon vastaanottaminen, Jumalan rakkauteen suostuminen, on meille vaikeaa. Yleensä suhtaudumme rakkauteen niin, että ”minä olen tässä, tee minut onnelliseksi”.

Jumalalla on tässä maailmassa meidän kätemme käytettävissä. Mutta joutavatko ne? Me kätkemme kätemme silloin, kun pitäisi koskettaa toista ihmistä, avautua tai ottaa jotakin hänen kuormastaan kannettavaksi.

Me voimme rukoilla, että saisimme viisautta elää niin, että rakastaisimme enemmän, tekisimme enemmän emmekä vain puhuisi. Ei voi ajattelemattomasti toivoa elämää, jossa ei ole vaivaa eikä haasteita, vaan sitä, ettei elämä valu tyhjiin. Sydämen ja kätten voimaa voi toivoa. Siten pelastaa elämän, tämän yhteisen elämän.

Arkisemmin sanottuna: että kotona kattila laulaisi, päivä paistaisi pirttiin ja työ siellä olisi onni ja ilo, ja perheenjäsenet saisivat voimaa toinen toisiltaan. Ja se ilo säteilee kauas kodin ympärille.

Sillä tavalla ihminen on ehyt ja oikeasti ja kokonaan olemassa.