Kun torstaina 11.3. joukko yli 50 vuotta sitten valmistunutta insinööriä vaimoineen tapasivat lmatralla, olimme vielä melko tietämättömiä koronan vaikutuksista. Jotkut tervehtivät ensin, suu virneessä, kyynärpäillään. Sitten käteltiin ja halailtiin, kun ei oltu tavattu muutamaan vuoteen.

Otimme koronan lähinnä ohimenevänä liioitteluna normaalista influenssasta. Tosin mieli muuttui melko pian, kun kuulimme tilaisuuden järjestelijältä, että aiemmin peruttujen teollisuusvierailuvaihtoehtojen lisäksi viimeinenkin on peruttu tänä aamuna.

llta-aterialla korona tuli vielä lähemmäksi kun huomasimme, että meidän lisäksemme kuuluisassa hotellissa oli vain muutama yksinäinen asiakas. Seuraavana päivänä tyttäremme soitti Tukholmasta: "Oletteko vielä siellä hotellissa?" "Täällähän me kavereiden kanssa vielä huomennakin!" "Lähtekää heti kotiin ja pysykää sisällä, Ruotsissa on yksi kuollut koronaan!"

Ensin hiukan hymähtelimme uutiselle. Niin, Ruotsissa! Tai voihan se tulla meillekin. Ja kyllähän se tosin on kiva, kun lapset ovat huolissaan iäkkäistä vanhemmistaan. Perjantaina kotiin, mutta ei kokonaan kotona olemaan, sillä lauantaina oli taas isohkon joukon kokoontuminen, asuintalomme liki 100 vuotiaan naapurimme siunaustilaisuus. Nämä olivatkin meille viimeiset ryhmätilaisuudet. Parin päivän päästä saimme kirjaston viimeisenä aukiolopäivänä kassillisen luettavaa.

Onneksi, sillä paikallislehden seurapalstalla oli pelkkiä peruutuksia, ei edes vuosikokouksia. Siinä meni kerhotapaamiset luennot, retket, raamattukerhot jopa kirkkopyhäkin! Eikä kirkkoonkaan päässyt kaksin, eikä yksinkään. Ainostaan joskus päivällä käväisemään. Onneksi on radio ja tuleehan televisiostakin jumalanpalveluksia. Mutta eihän se ole sama kuin olla itse läsnä ja mukana ehtoollisella.

Nyt me riskiläiset olemme sitten karanteenissa! Televisiota emme ole juuri katselleet aiemminkaan, nyt sieltä tulee vain koronauutisia ja varmaan nuoremmille tarkoitettua ohjelmaa. Eipä haittaa, päivät kuluvat normaali askareissa ja askarteluissa. Ruokakaupassa ja apteekissa käydään harvemmin. Silloinkin riskiryhmälle suosittuna aikana, ennen yhdeksää. Ja onhan meillä kirjoja, omia ja lainattuja. Luen niitä joka päivä ääneen vaimolle. Näin voimme kommentoida keskenämme vähän väliä kirjojen tekstejä. Illalla ennen nukkumista rauhoitamme itsemme kuuntelemalla muutaman hengellisen laulun CD:ltä.

Tietysti pidämme yhteyttä omaisiin, ystäviin ja tuttuihin puheluin ja viestein, kortteja unohtamatta. Pyrimme noudattamaan kaikissa toiminnoissa annettuja turvallisuusohjeita, ainakin melkein. Ulkoilemme usein, mutta näin maalaispitäjässä vastaantulijoita ei juuri ole, edes keskustassa! Kaikista varovaisuustoimenpiteistä huolimattahan korona voi tulla joko lievemmin tai jopa mukanaan vieden.

Onhan koronasta tietysti muutakin haittaa: Työttömyyttä, taloudellista ahdinkoa, yksinäisyyttä, konkursseja, valtion velka… Plussapuoliakin löytyy: Yhteisön ja yksityisten avustukset ja auttamiset, etätyöt ja -opiskelut tuovat perheitä yhteen, ihmisten lähestymiset, vaikka ovatkin kaukana, talkoohengen elpyminen...

Uskoisin, että uskonnollisuus ja Jumalaan turvautuminen lisääntyy, kuten aina kriisiaikaan. Vaimo totesikin, tämä aika on kuin hiljaisuuden retriittiä, jää aikaa mietiskelyyn ja pohtia syvällisempiä saaden siitä lohtua. Olemme vaimon kanssa yhä samaa mieltä kuin aiemminkin: Eihän se ole meidän päätettävissä, koska täältä lähdetään. Kyllä meistä tuolla korkeammalla huolta pidetään. Eiköhän meidän kaikkien ole lopulta luovuttava maallisesta elosta! Ei murehdita menneitä, eikä surra turhaan tulevia. Talven jälkeen tulee kevät ja pimeänkin yön jälkeen uusi aamu. Eletään päivä vain ja hetki kerrallaan, turvataan Herraan Jumalaan.