Huhtikuun 26 päivä 1989 klo 6 ja siitä eteenpäin

Istun Seutulan lentokentällä koko olemukseni täynnä jännitystä ja iloa. Ympärillä olevat ihmiset eivät tiedä, eivät voi aavistaa.

Jospa he tietäisivät, voi jospa he tietäisivät.

Istun ja odotan, vieressäni on vauvan kantokassi — tyhjänä, myös sylini on tyhjä, ollut jo kauan.

Mitä tekee neljäkymmentävuotias yksinäinen nainen lentokentällä aikaisin aamulla tyhjän kantokopan kanssa — hulluko hän on?

Odottaa varmaan ihmettä taivaalta?

Niin juuri sitä minä teen — odotan ihmettä - uskonko vielä itsekään — Jumalan ihmettä ei vaan taivaalta vaan suoraan taivaasta.

Ja sitten kovaääninen kertoo. Kone AY 903 Bangokista on laskeutunut — uskonko nyt. Siirryn vastaanottajien aulaan.

Kaikkein viimeisimpinä he tulevat — hän tulee.
Satu ihmeestä on muuttunut todeksi.
Unelma on toteutunut - konkretisoitunut — syliin nostettavaksi, ihmeteltäväksi ja rakastettavaksi.

Taivas on laskeutunut maan päälle.

Isä on antanut kaikkein parasta, lahjan suoraan sylistään, ihmeen, jonka kanssa saa elää, elää arkea ja juhlaa.

Pienen ihmisen, joka kasvaa, joka kehittyy, lapsen jonka silmistä näkyy Taivaan Isän rakkaus minua kohtaan. Hänen kanssaan saan itsekin kasvaa, huomata omat virheeni aina vain paremmin ja selvemmin.

Ilo, suuri ilo ja riemu hän on ollut, kuitenkin vain lainaksi annettu, ei kokonaan itselleen omistettavaksi.

Syli on pitänyt avata, irti on pitänyt päästää.
Suuri ilo — suuri kipu.
Sitäkö onni on, sitäkö elämä on.
Elämä on juuri sitä!

Teksti ja kuvat: Pirkko M.
Julkaistu kotisivuilla 6.10.2020