Etusivu | Tietoa meistä | Yhdistykset | Jäsenille | Medianurkka | Hae
Muistoja lapsuudesta: Ensimmäinen kirkkomatkani

Teksti: Maire Lyytinen Lue lisää

Katsokaa taivaan lintuja - äänite, jolla lapset lukevat Raamattua

Äitini nukkui kesät talvet ikkuna auki. Kesäöisin hän kuunteli linnunlaulukonserttia lehmuslehdossa. Aamulla hän saattoi kertoa kuulleensa satakielen laulavan. Lue lisää

Mitä hymymummolle ja hymypapalle kuuluu?

Irmeli ja Jorma Jousmäki valittiin viime vuoden syksyllä vuoden 2020 hymymummoksi ja hymypapaksi. Kyselimme heiltä, kuinka hymypariskunnan vuosi on mennyt. Lue lisää

Maija Kokkonen loihtii hahmoja neuloen ja virkaten

Maija Kokkonen on Lohjan Seudun kristilliset Eläkeläiset ry:n perustaja ja puheenjohtaja vuodesta 2004. Korona-aika on saanut hänet tekemään käsityönä uniikkeja pehmohahmoja. Lue lisää

60 postikorttia Sotiemme Veteraaneille ja Naisille

KRELL-Kokkolan osaston johtokunta (Helena Huhtala, Riitta Viirret, Leena Polso, Raija Norppa ja Auri Rantakari) ja muutamia aktiivisia jäseniä kirjoittivat 60 postikorttia Sotiemme Veteraaneille ja Naisille Itsenäisyyspäiväksi 2020. Postin ja Veteraaniliittojen Kampanjaan. Lue lisää

Varhaisnuoret isänmaan palvelijoina sodassa - Kuuntele muistoja sota-ajoilta

Talvisodan syttymisestä on kulunut yli 80 vuotta. Alta voit lukea kirjoituksia sotamuistoista. Sotamuistoja on julkaistu Kristelli-lehdessä 2017 ja lottia koskeva haastattelu Kristelli-lehdessä 2013. Lue lisää

Itsenäisyyspäivän viettoa 60-luvulla

Teksti ja kuva: Riitta Viirret Julkaistu 16.11.2020 Lue lisää

Joulupuuhia puotipuksuna kukkakaupassa

Teksti ja kuva: Terttu Laitinen Lue lisää

Joulu sydämellä - Kuuntele muistoja jouluista

Joulu sydämellä -ohjelmassa kuulet joulumuistoja Kristillisen Eläkeliiton toiminnassa mukana olevilta ihmisiltä. Joulu sydämellä -kalenterin on toimittanut Päivi Kyyrö. Ohjelmat löytyvät alta. Ohjelmia on yhteensä 25, joten joulua voi odottaa ohjelmia kuunnellen. Lue lisää

Tärkeitä taitoja: Isäni oli seppä!

Teksti ja kuva: Urpo Vuorenoja Lue lisää

” Taas kaikki kauniit muistot...” Cambridge- muistoja 30 vuoden takaa

Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen, eläkkeelle jäänyt talousopettaja Lue lisää

Teemavuosi 2021: Välitän, et ole yksin. Liiton kokoukset 2021.

Kristillisen Eläkeliiton teema vuonna 2021 on Välitän, et ole yksin. Teemavuonna halutaan muunmuassa rohkaista jäsenistöä kohtaamaan erityisesti yksinäisiä. Teemavuonna myös kannustetaan liikkumaan ja ryhtymään ulkoiluystäviksi.  Lue lisää

” Taas kaikki kauniit muistot...” Cambridge- muistoja 30 vuoden takaa

joulusukka

Halusin lähettää matkalta joulukortit ystäville kotomaahan. Punaisia "postipömpeleitä" oli runsaasti, mutta postitoimisto sijaitsi kaupassa jo silloin. Suomi-tytölle siinäkin ihmeteltävää!

” Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen...” Cambridge- muistoja 30 vuoden takaa

Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen, eläkkeelle jäänyt talousopettaja

Kolmekymmentä vuotta sitten uupunut opettajatar teki matkan Cambridgeen, sukulaistensa luokse, virkistyäkseen ja saadakseen irtioton työläästä arjesta.

Lääkäri ehdotti uupuneelle potilaalle virkistävää matkaa. Tuolloin ajatus matkustaa yksin ulkomaille tuntui arveluttavalta. Elettiin marraskuun loppua ja joulukuussa koulumaailmassa on ollut melkoista säpinää: kokeita, niiden korjaamista, arviointia, luokanvalvojan velvoitteita, todistusten käsinkirjoittamista. Silloin viimeiseen koetukseen saakka väsyneenäkin on pinnisteltävä.

Laajakirjoisen ammatinopettajan sijaista olisi vaikea löytää. Siksi yritin normituntieni lisäksi suunnitella kuukauden aineiston, jottei palattuani olisi odotettavissa kaaos. Oma etu jäi taka-alalle. Lääkärin toiveita en noudattanut tässä kaksivuorotyössäni. Olisi pitänyt heti vastaanotolla irtaantua kaikesta touhusta!

Pirautin pian Cambridgessä asuvalle serkulleni sopisiko minun matkustaa viikoksi hänen luokseen?

Olin lomillani matkustellut ulkomailla, mutta nyt pärjääminen mietitytti minua.

Seitsemäntenä päivänä joulukuuta värjöttelin kotikaupunkini rautatieasemalla kireässä pakkassäässä. Olinkohan osannut varautua Brittein saarten ilmastoon, kun koto- Suomessa pakkanen narskui kävellessä.

Illalla nousin kotimaisin siivin ilmaan hieman pelottavin tuntein. Lutonin lentoasemalla heti kysyttiin mikä on matkani tarkoitus? Matkasta väsähtäneenä oli vielä n. 50 km:n bussimatka edessä Lontooseen.

Seuraavan päivän vietin Lontoossa, koska halusin osallistua kiertoajelulle saadakseni jonkinlaista yleiskäsitystä suurkaupungista. Olihan Y.M. Biesen englanninoppikirjassa piirroksia kuuluisista kohteista.

Vaatimattoman hotellin ikkunoita hieman oudoksuin. Edullisessa huoneessa oli pöydällä valmiina vedenkeitin, tarjottimella kahvia, sokeria ja kermatetrakin. Nisusta ei tietoa. Suihku ja vuode, mutta en ollutkaan vailla luksusta.

Kaupunkiopastuksen jälkeen mietin, miten pääsen turvallisesti rautatieasemalle. Huidoin kadunvarressa eikä ainutkaan taksi pysähtynyt. Palasin hotellille kysymään neuvoa. Vihdoin istuin taksin takaosassa lasiseinän takana. Kuski jätti minut keskelle katua korkean bussin viereen vilkasliikenteiselle kadulle. Luukun kautta sujui nopeasti kyydin maksukin. Kysyessäni missä sijaitsee King´s Cross rautatieasema kuski huitoi käsiään. Siis missä? Rakennus oli verhoiltu suojamuovilla enkä siinä hässäkässä erottanut minkäänlaista viittaa asemalle. Hortoilin laukkuineni turbaanipäisen miehen luo ostamaan lippua Cambridgeen. Piti myös varmistaa raide ja lähtöaika.

Juna täyttyi matkailijoista nopeasti. Katselin koulutyttöjen asuja. Ruskeat bliseeratut vekkihameet, paksut polvisukat, selkäreppu vaiko laukku. Tyttäriä oli vaikea erottaa toisistaan samanlaisissa tamineissa. Vieressäni istuvan iäkkään leidin kanssa yritin jutella. Herrasmieheltä vaikuttava matkustaja luki lehteä ja välillä silmäili minua. Aksenttini ilmaisi muukalaisuuteni. ”Kieliasusikin ilmaisee sinut...” Juuri niin, mutta jatkoin minulle vieraan kielen ääntämistäni ja oli kiva, jos joku sitten vastasi. Toivoin hidastettua tempoa, sillä kuullun ymmärtäminen tuottaa minulle päänvaivaa enemmän kuin tuottamani puhe. Saanhan itse kertoa omista ajatuksistani puutteellisen sanastoni välityksellä. Mainitsin myös, että kukapa oppisi nopeasti äidinkieltäni suomea. Välillä katselin isoista ikkunoista vilisevää maisemaa ja ford- loppuisia pysäkkejä tuntui olevan runsaasti radanvarressa.

 

Oli jo pimeää tullessani Cambridgen pääteasemalle. Taksijono oli pitkä. En voinut ilmoittaa serkulleni saapumisestani asemalle, koska oli yritettävä löytää taksi ja eihän silloin kännyköitäkään ollut. Odottelin väsyneenä jonossa vuoroani. Näytin kuskille osoitteen. Kuinka ollakaan matkaa tehtiin matelemalla. Sattui monenlaista estettä, pysähdyksiä. Aikaa kului ja kuskikin sähisi jotakin hermostuneena. Taksimittari raksutti. Kallista kyytiä tuo todellisuudessa pieni matka.

Kotona pikkulapset olivat jo kyllästyneitä suomalaistädin odottamiseen.

Yritin korvata odottelun iltasatuja lukemalla patjojen päällä kellien. Tulihan Maija Mehiläinenkin tutuksi. Väsyneenä oikaisin jotakin juttua, niin nämä tarkkakorvaiset antoivat välittömästi palautteen, miten juoni eteni. Huvittaa vieläkin. Nuo tenavat ovat nykyään jo perheellisiä itsekin.

Sateinen aamu valkeni. Lämpöasteita, sumua, sadettakin. Pihassa vihreä ruoho, pensas keltaisenaan kukkia, joita on leikkona kaupan meidänkin kukkakaupoissa. Lähdimme viemään 5- vuotiasta kouluun. Suojatiellä eläkeläisiä ”lollipopit” stop- liikennemerkkeineen ja turvaliiveineen auttoivat lapsia turvallisesti ylittämään katuja. Kouluruokailua ei ollut, joten tytöllä punaisessa laukussa ”lunch box” eväät lounaaksi. Mielestäni pitkän koulupäivän päätteeksi vanhemmat tai hoitajat olivat vastaanottamassa lapsiaan. Samalla tutustuin alueeseen. Kielikouluja runsaasti. Tuolla voisin täydentää taitojani ja palauttaa mieleen aiemmin oppimaani. Kieltä pitää osata kuunnella. Silloin 60- luvun alussa opetusmetodit olivat toisenlaiset. Joskus rämisevä ”mankka” tai rahiseva levy ja siinä kaikki. Lauseiden kääntäminen, kirjoittaminen ja kielioppi olivat tärkeät ja helposti kokeista rapsahti ala-arvoinen arvosana, kun virheistä sakotettiin raaimman jälkeen. Kyllähän taitavat opettajat asiansa osasivat.

Oli mukava tutustua lapsen kouluun, mielestäni päiväkotiin.

Huomasin luokassa pöydällä muutaman tietokoneen, joita pikkulapset osasivat käyttää. Yritin vaihtaa jokusen sanan opettajan kanssa. Luokissa ikkunoita käytävällekin.

Koulu oli ehkä kansainvälinen tai ala-asteen oppijoiden ryhmään vain koottu ulkomaalaisia lapsia. Eri kansallisuuksia oli. Sen huomasin koulun joulujuhlassa.

Ohjelman kenraaliharjoitukseen saivat osallistua oppilaiden perheenjäsenet. Itkut ja mölinät eivät haitanneet. Toinen juhla järjestettiin lähitienoon väelle. Ohjelmassa hanukka- traditioita, ruotsalaisten Lucia- asuiset kynttiläkruunuiset lapset lauloivat Sankta Luciaa ja maistuvia Lucia- pullia saivat eturivin yleisö.

Tuntui kivalta, aikoinaan oppilaana luokkamme ryhmä esiintyi aamukahveilla ruokasalissa Lucia- kulkueena tuoden valoa pimeyteen ”När i den mörka natt”. Cambridgen juhlassa Itäisen naapurimme pakkasukkotarinaa esittivät venäläislapset.

Ohjelman päätteeksi koulun rehtori kertoi, että kauniisti koristellun oviaukon läheisyydessä on kori, johon roponsa voi lahjoittaa koulun lähellä asuvien vanhusten joulupaketteihin, joihin sokeria, kahvia, riisiä, rusinoita, luumua. Näin pienestä opetetaan vapaaehtoistoimintaan.

Tällaista ehdotin meidänkin suomalaisten koulun juhliin tai sen, että olisi mahdollista osallistua pikkulasten joulujuhliin, joissa voi aistia lasten esiintymisen riemua ja aitoa jouluista tunnelmaa.

Ehdin tuossa vanhassa yliopistokaupungissa nuuhkia yliopiston tienoita, nähdä collegen kirkon, puiset kuluneet, natisevat sisäoppilaitoksen portaat. Lähellä sijaitsevan Cam- joen rannalla olevat puiset paatit, joissa soutajina Oxfordin ja Cambridgen joukkueiden edustajat kilpailemassa kumpi on kumpi.

Läheisessä sairaalan kahviossa käväistiin välipalalla ja samalla tarkkailin sairaanhoitajien työasuja sekä ihastuin puvun rinnassa olevaan kätevään kelloon. Sehän piti hankkia itsellekin.

Kaupoissa runsaasti kauniita isoja edullisia huiveja, joiden valinta tuotti päänvaivaa. Minulle niitä käärittiin lahjapakkauksiin tuliaisiksi.

Olisin paluumatkalla Lontoossa halunnut poiketa vielä Westminster Abbey- goottilaistyyliseen kirkkoon, mutta haaveeksi jäi pyhäkön remontoinnin vuoksi.

Uutta minulle oli lounastaminen ison tavaratalon yläkerrassa, jossa noutopöydässä runsaasti tarjottavaa. Erikokoisille lautasille sai koota ruokaa niin paljon kuin halusi, mammuttiannoksia! Lautasen koko ratkaisi hinnan. Hyvä ruoka oli minulle liian suolaista, kun janoani oli vaikea tukahduttaa vedellä, limsoilla. Oli turvauduttava olueen. Siis naiselle puoli pinttiä. Jano vähitellen laimeni ennen kotimatkaa.

Matkan huipentumana voin pitää Suomi-lauantai koulun joulujuhlaa collegen kirkossa. Yleisönä suomalaisia ja heidän perheitään lapsineen. Merimieskirkon palveluksessa olevat pappi ja kanttori saapuivat Lontoosta. Adventti- ja jouluaiheiset virret kajahtivat urkusäestyksellä kauniisti. Erikoisesti mieleeni jäi Enkellaulu kajahtaa, kunniaksi kuninkaan. Mahtava Felix Mendeshonin säveltämä ja sanoitus Charles Wesleyn. Oli tunnelmallista. Tietenkin tutut joululaulumme säväyttivät sydäntä.

Tilaisuuden päättyessä vieraili kaksikielinen joulupukki lahjoineen. Piirileikkeihin osallistuttiin. ”Joulu on juhlista jaloin”, sanotaan.

Tarmokkaat suomalaisrouvat olivat järjestäneet kahvituksen, johon olivat leiponeet karjalanpiirakoita, joulutorttuja, siirappipipareita. Myös osallistujat olivat nyyttikestien tapaan tuoneet kastettavaa. Varmaan kaupaksi meni käsitöitäkin, tuttua suklaata, lakuja, ruisleipää, juustoa, sinappia, ”kahvimotteja” yms. kotoista, joita ulkomailla suomalainen kaipaa.

Kaikki kivakin päättyy aikanaan ja minun oli riennettävä takaisin Lontooseen. Puiset metroaseman raput kolisivat.

Halusin vielä poiketa ostamaan lelut: musta taksi ja tuttu punainen kaksikerroksinen bussi. Kirjahyllyssäni ne muistuttavat vuonna 1990 tehdystä matkasta.

Se onnistui serkkuni myötävaikutuksella. Opin tuntemaan hänen perhettään ja ehkä maailmanikin hitusen avartui.

Opetin lapsille suomenkielisiä laululeikkejä ja he taittelivat kanssani värikkäistä papereista näppärästi pikkusormillaan hitaassa tempossa origamikurjet ja helpompia eläinaiheita. Ripustimme ne mobileen.

 

Oli mukava nousta kotoiseen lentokoneeseen, jonka kyljessä maalattu joulupukki tervehti tulijoita ja kivoihin asusteisiin pukeutuneet lentoemännät toivottivat hyvää joulua matkustajille.

Iloitsen kivasta pikkumatkasta, jota mielelläni muistelen edelleenkin 30 vuotta myöhemmin.

Minua selvästi virkistynyttä ihmistä odottivat kotoiset joulutraditiot joulukirkkoineen.

”Saan joka joululta mukaan tueks´ vuoden vaikean” Sulho Rannan säveltämää ja Viljo Kojon sanoittamaa tunnelmallista joululaulua hyräilen tätä kirjoittaessani

Taksi