Muistoja lapsuudesta: Ensimmäinen kirkkomatkani

Teksti: Maire Lyytinen

Ensimmäinen kirkkomatkani on jäänyt erikoisesti mieleen. Olin silloin hyvin pieni tyttö, ehkä 3-4 vuotias. Menomatkaa en muista, matkaa Lapinlahden kirkolle en muista, ehkä nukuin matkan aikana. Kirkon sivuoven eteisessä heräsin. Istuin isäni sylissä, sen muistan. Isä halusi, että mentäisiin ylös lehterille, mutta äitini ehdotti, että olisi hyvä jäädä alas.

No, äitini toive toteutui ja menimme istumaan kirkon penkkiin, tai vanhempani kävivät istumaan. Minä halusin seisoa penkillä. Enhän istuessa olisi nähnyt mitään ja minähän halusin nähdä.

Katselin ihan ujostelematta ympärilleni. Ensimmäinen huomioni kiintyi moniin kynttilöihin, joita kirkossa oli. Niitä oli kaikkialla, eikä vain kattokruunuissa.
Ihmiset olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin ja monilla oli mustat huivit päissään.

Seuraavaksi muistan virsien veisuun. Huomioni kiintyi sivupenkillä istuviin mummuihin. Siinä istui kolme- neljä mustapukuista mummua ja he lauloi virttä. Kun virsi oli loppunut, niin totesin että mummut vain jatkoivat laulamista. Virsikirjat heillä oli käsissään ja huulet liikkuvat.
Miksi he jatkoivat veisaamista?
Hetken mietin. Sitten oivalsin, että mummut olivat jostain syystä laulaneet liian hitaasti ja näin jääneet jälkeen muista. Nyt heidän oli otettava toiset kiinni! Muistan, kuinka säälin tunne valtasi mielen katsellessani heitä. Voi mummu parkoja!

Matkasta kirkolta kotiin en muista mitään. Matkaa meiltä Lapinlahden kirkolle on 25 km, joten miten lie liikuttu talviaikaan. Tämä kirkkomatka jäi jostain syystä elävänä mieleeni.