Siirry suoraan sisältöön
Etusivu | Tietoa meistä | Yhdistykset | Jäsenille | Medianurkka | Hae
Mukana Menossa 2022

Mukana menossa ohjelmissa pääset kurkistamaan kristillisten eläkeläisyhdistysten monipuoliseen paikallistoimintaan ja kuulemaan mielenkiintoisia haastatteluja. Lue lisää

Runojen ja musiikin vuoropuhelua 19.10 klo 14, Lohjan seurakuntakeskus.

Lohjan seurakuntakeskuksessa ollaan runon ja musiikin äärellä 19.10. klo 14 Lue lisää

"Elämän värejä" tiistaina 18.10.2022 klo 13.00, Porin seurakuntakeskus

TULE KOHTAAMAAN "Elämän värejä" Porin seurakuntakeskukseen, Eteläpuisto 10. Tiistaina 18.10.2022 klo 13.00 Tilaisuudessa mukana: Pastori Keijo Rainerma, Liiton / Piirin puheenjohtaja Leea Hiltunen, muusikko Marjo Kotiranta sekä Porin Krellin kuoro. Lue lisää

Ukraina ja Venäjä kirjeenvaihtajan silmin to 13.10.2022 klo 14, Kotka

Millaista toimintaa on Kotkan yhdistyksessä tänä syksynä?  Lue lisää

Muistoja lapsuudesta: Ensimmäinen kirkkomatkani

hevosilla joulukirkkoon

Kuva: Urpo Vuorenoja

Muistoja lapsuudesta: Ensimmäinen kirkkomatkani

Teksti: Maire Lyytinen

Ensimmäinen kirkkomatkani on jäänyt erikoisesti mieleen. Olin silloin hyvin pieni tyttö, ehkä 3-4 vuotias. Menomatkaa en muista, matkaa Lapinlahden kirkolle en muista, ehkä nukuin matkan aikana. Kirkon sivuoven eteisessä heräsin. Istuin isäni sylissä, sen muistan. Isä halusi, että mentäisiin ylös lehterille, mutta äitini ehdotti, että olisi hyvä jäädä alas.

No, äitini toive toteutui ja menimme istumaan kirkon penkkiin, tai vanhempani kävivät istumaan. Minä halusin seisoa penkillä. Enhän istuessa olisi nähnyt mitään ja minähän halusin nähdä.

Katselin ihan ujostelematta ympärilleni. Ensimmäinen huomioni kiintyi moniin kynttilöihin, joita kirkossa oli. Niitä oli kaikkialla, eikä vain kattokruunuissa.
Ihmiset olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin ja monilla oli mustat huivit päissään.

Seuraavaksi muistan virsien veisuun. Huomioni kiintyi sivupenkillä istuviin mummuihin. Siinä istui kolme- neljä mustapukuista mummua ja he lauloi virttä. Kun virsi oli loppunut, niin totesin että mummut vain jatkoivat laulamista. Virsikirjat heillä oli käsissään ja huulet liikkuvat.
Miksi he jatkoivat veisaamista?
Hetken mietin. Sitten oivalsin, että mummut olivat jostain syystä laulaneet liian hitaasti ja näin jääneet jälkeen muista. Nyt heidän oli otettava toiset kiinni! Muistan, kuinka säälin tunne valtasi mielen katsellessani heitä. Voi mummu parkoja!

Matkasta kirkolta kotiin en muista mitään. Matkaa meiltä Lapinlahden kirkolle on 25 km, joten miten lie liikuttu talviaikaan. Tämä kirkkomatka jäi jostain syystä elävänä mieleeni.

Siirry ajankohtaisten aiheiden linkkeihin.