Käsityöperinteestä

Hiljaista tietoa, johon mielestäni paikkaaminen ja parsiminenkin kuuluvat, voivat isovanhemmat jakaa nuorille.

Räätälit – kädentaidon ammattilaiset - olivat arvossaan ja valmistivat erilaisille vartalotyypeille ihastuttavia arki- ja juhlapukuja. Samoin toimivat kotiompelijat.

Minuakin jo pikkutyöstä asti on pitäjämme ompelijat vaatettaneet ja vielä aikuisenakin, vaikka kaupoissa myytiin monenlaisilla mitoituksilla kauniita vaatteita.

Naapurin hyppysissä on valmistunut rippipuku, feresi, kansallispuku ja pienistä tai isoista muotivaatteista muodistamalla loihdittu uusia luomuksia pikkurahalla.

Meillä oli hauskaa yhdessä kahvikupin ääressä sommittelemalla mistä pois ja mihin lisätä. Tärkeintä on ollut kekseliäisyys!

Emäntäkoulussa perehdyttiin sekä ompelu- että kudonta-asioihin. Kankaankudonta aloitettiin mallin suunnittelusta, lankojen menekin laskeminen ja niiden luominen, tiukasti tukille vetäminen, niisiminen, polkusimiin kiinnittäminen ja kutominen. Loimena puuvilla, pellava ja villa, jotka toimivat kudottaessa eri tavoin.

Ompelussa aloitettiin tutustuen eri pistoihin, lakana välipitseineen, yöpuku, työtakki ja päättyen lopputyönä omien mittojen tehtyjen kaavojen mukaan vaativaan villakankaiseen leninkiin.

Kevätnäyttelyissä oikein havaitsi mitä kaikkea oppilaat olivat aikaansaaneet toinen toistaan upeampina tuotteita. Kiitos monipuolisen ja vaativan sen aikaisen opetuksen.

Käsityötaitoihin kuuluivat neulominen: kuviolliset lapaset, kuviollinen villapusero ja luonnollisesti miten hiukikulunut vaate paikataan taidokkaasti tai neule parsitaan huomaamattomasti lähes taideparsintana. Tapoja on monenlaisia alkaen pudonneen silmukan nostamisella, neuleen vahvistaminen silmukoita jäljentäen, pykäpistoparsinta, ristikkoparsinta.

Huolletaan ja parsitaan

Ikävä kyllä nykyisin helposti vähänkäytetty, ehkä hieman nyppyyntynyt vaate, oitis viskataan roskiin. Ennen sanottiin ”paikka paikan päällä, markka markan päällä”.

Tolkkua tähänkin on tullut ja nyt korona-aikana monet ovat halunneet oppia uusia käsityötaitoja joko kaveripiirissä, vanhemmalta väeltä tai erilaisilla lyhytkurssilla. Onhan neulominen rentouttavaakin, jos ei valitse erittäin vaikeita kuvioita. Samalla voi kuunnella äänikirjoja ja musiikkia tai jutella kuulumiset kaveriporukassa.

On totta, että ketä hyvänsä harmittaa pikkureiät kalliissa villaneuleessa näkyvällä paikalla. Tuholaiset, erilaiset kuoriaiset ovat persoja villaneuleille ja silkille ja syöneet reikiä niihin.

Siksi on tärkeä osata myös huoltaa vaatteita: riittävä tuuletus, puhtaana vaate muovilaatikkoon ja punaseetripuun palojen haju toivottavasti karkottaa tuholaiset.

Tiedämme käytännössä, miten luonnonkuitu villa on lämmin ja imee kosteutta tuntumatta silti kylmältä. Joskus ihmettelin miksi helteessä joillakin on villamyssy päässä.

Tuo joustava villakuitu ei kuitenkaan ole kovin kestävä materiaali ainakaan kovassa kulutuksessa kuten sukissa. Siksi kuituun lisätään tekokuituja. Puhutaan sekoitevillasta, jolloin tietty määrä lankavyyhdissä on tekokuitua lujuutta lisäämässä. Nykyisin sukkia voi pestä hellävaraisella ohjelmalla pyykinpesukoneessakin, mutta useimmiten suositaan runsaassa vedessä hellävaraista käsinpesua. Melko hyvin hallitaan jo symbolikieltä tuotteen hoito-ohjeissa.

Käytössä neuleet kuitenkin kuluvat ja niitä kannattaa korjata. Mikäli sukanvarret ovat moitteettomat, kannattaa sukan jalkaterästä leikata osa pois ja liittää silmukat puikoille ja jatkaa neuletta uudenveroiseksi uusine kärkikavennuksineen. Pienemmät reiät voi parsia eri tavoin. Nykyisin ei pidetä paheena käyttää eriväristä lankaa ja silti lopputulos voi olla sievä ja hauska. Iloinen väriläiskä jalkaterässä tai kantapäässä.

Hiljaista tietoa, johon mielestäni paikkaaminen ja parsiminenkin kuuluvat, voivat isovanhemmat jakaa nuorille.

Eräs mummo joulukortissa lupasi lahjaksi parsia lastensa perheenjäsenten kaikki villasukat ja neuleet. Pidän tätä hienona lahjaideana.