Arki pitää saada kimaltamaan

Eila Korjala on tuore hymymummo 2021. Häntä kiehtoo luonto, runous ja kaipuu johonkin suurempaan. Hän ajattelee, ettei elämässä koskaan olla umpikujassa. Yhdessä kulkien, toinen toistaan taluttaen, päästään kyllä eteenpäin.

Eila Korjala on monelle Kristellin lukijalle tuttu mielenkiintoisista kirjoituksistaan. Eila on tehnyt työuransa peruskoulun yläasteen opettajana ja jäänyt eläkkeelle 65-vuotiaana. Eläkkeellä ollessaan hän on ollut aktiivisena toimijana Kouvolan kristillisessä eläkeläisyhdistyksessä, jossa hän on toiminut jo toistakymmentä vuotta. Hän on myös Kristillisen Eläkeliiton hallituksen varapuheenjohtaja.
 

Rakkautta runouteen
Eila Korjala vietti lapsuutensa suuressa perheessä, jossa Mamma ja äiti puhuivat usein henkisistä asioista. Pikku Eila oli puhelias ja jutteli paljon äidilleen ja isälleen. Vielä myöhään illallakin hän tahtoi kertoa ajatuksistaan.

- Jos jatkettais huomenna? Toi on kamalan mukava. Jatketaan huomenna siitä mihin jäätiin, Eila muistaa vanhempiensa sanoneen.

Alakouluikäisenä Eila ihastui runouteen. Hän viehättyi runon keinuvaan rytmiin ja siihen, kuinka runoissa voitiin sanoa kahdella lauseella suuria asioita. Häntä koskettivat erityisesti luontorunot, jotka kertoivat lähteestä, purosta, kevättuulesta tai lumimyrskystä. Aleksis Kiven kieli oli Eilasta ihastuttavaa. Nuori tyttö alkoi kirjoittamaan omia runoja.

Nykyään Eilan kirjahyllystä löytyy rakkaudesta kuluneita Jaakko Haavion runokirjoja. Runoja on alleviivattu ja niiden viereen on kirjoitettu omia merkintöjä.

- Jaakko Haavion teoksissa puhuttelee aito usko ja kauhean lämmin huumori, Eila kuvailee.

Jaakko Haavio ihastuttaa tavallaan ymmärtää pieniä, heikkoja ja semmoisia, joita muut eivät ymmärrä. Eila kokee, että Haavio on aina heikkojen puolella. Hän haluaa itsekin olla samanlainen, ja valaa toivoa siihen, että koskaan elämässä ei olla umpikujassa. Ei milloinkaan.

- Kun jotain peruuttamatonta tapahtuu, niin hetken on umpikujassa. Lopulta tietää, että kaikki mitä minulle tapahtuu, on suunniteltua ja tarkoitettua. Tästä mennään eteenpäin. Suurista suruista voi avautua uusi ymmärtäminen.

Ei linnoittauduta yksin

Eila Korjalan mielestä elämän mielekkyyteen vaikuttaa merkittävästi toisten ihmisten läsnäolo ja se, kuinka toisiin suhtaudutaan. Arki pitää saada kimaltamaan. Pitää tehdä eikä vaan puhua. Innostaa toista ja rohkaista toista. Yhdessä etsiä elämän kimallusta.

Eila kokee, että ihmisten kiire on joskus tehtyä ja kuviteltua. Toki on myös oikeaa kiirettä, mutta myös sellaista, joka turhaan estää ihmisiä kohtaamasta.

- Sydän ensin. Lämpö ja rakkaus, ne on tärkeitä. Ja se, että kuljemme Jumalan silmän alla ja siunauksen alla. Se, ettemme linnoittaudu yksin, emmekä ole yksin. Yhdessä olemme vahvat ja voimme saada elämästä paljon kauniimman kuin yksin. Paljon kauniimman ja rikkaamman.

Yhdessä tekeminen on tärkeää myös paikallisessa yhdistystoiminnassa. Toiset ihmiset tuovat turvaa ja voivat kääntyä toistensa puoleen suruissa ja iloissa.

Sielun hyvinvointia

Eilaa huolestuttaa nykyajan materialismi.

- Materiaalinen on tärkeää ja sielu voi huonosti. Silloin kun sielu voi huonosti ei ole mikään hyvin. Sielusta ei kyllä nykyaika hirveästi välitä, Eila pohtii.

Eila ajattelee, että sielu voi hyvin silloin kun ihmisestä välitetään ja hän saa välittää muista. Sielun hyvinvointia voisi parantaa etsimällä yhteyttä ihmisten välille. Tällä hetkellä mennään monin tavoin poispäin toisista.

Eila ei pakoile arkea, mutta haluaa, että elämä on enemmän kuin suorittamista. Hän haluaa nähdä asioiden merkityksen ja kokea, että arki koskettaa sielua, henkistä minää.

- Koronakeskusteluissa on ollut semmoisia hetkiä, että on oivallettu yhdessä mitä elämä on. Kaikki elämän ilot ja lahjat on näyttäytynyt suurina.

Kun mikään ei paina sielua, tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista. Silloin näkee, kuinka elämän onni kertyy pienistä asioista ja kuinka me olemme koko ajan Jumalan silmän alla.

Ihanaa olla vanha
Eila Korjala iloitsee elämästä. Hänestä on ihanaa olla vanha. Hän kokee, että iän karttuminen on tuonut vapautta oman mielipiteen ilmaisuun.

- Vanhana uskaltaa olla sitä mitä on. Lopulta tulee siksi, mikä oikeasti on. Kun huomaa, ettei se minunkaan mielipiteeni hullumpi ole, niin sen uskaltaa sanoa.

Eila kokee, että rehellisyys on kantava voima. Ihmisen on oltava rehellinen itselleen ja muille. On myös tärkeää pyytää apua. Hän kokee saaneensa apua pyytäessään, ja toivoo, että muutkin kertoisivat, kun tarvitsevat apua. Ettei kohdatessa vaiettaisi siitä, mikä mieltä painaa.

- Se voi aueta se solmu siinä. Meidät on annettu toinen toisillemme, yhdessä matkaa tehdäksemme. Joskus olemme saajan, joskus antajan puolella. Yhdessä eläminen on valtavan suurta.