Siirry suoraan sisältöön
Etusivu | Tietoa meistä | Yhdistykset | Jäsenille | Medianurkka | Hae
Kristillinen Eläkeliitto haastateltavana Radio Dein Herätys-aamuohjelmassa.

Kristillisen Eläkeliiton toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö ja järjestökoordinaattori Hanna Forsgrén-Autio kävivät 19.4.2021 Radio Dein #herätys! -aamuohjelmassa kertomassa ikäihmisten ja liiton kuulumisista. Voit kuunnella tallenteen ... Lue lisää

Vuoden 2021 hymypappa on lämmin ja iloinen persoona.

Seppo Malinen on Kristillisen Eläkeliiton tuore hymypappa. Hän on lämmin ja iloinen persoona. Kristellin toimitus kyseli häneltä muutamia kysymyksiä, joiden avulla tekin, Kristellin lukijat, saatte hieman oppia tuntemaan tätä mainiota hymypappaa. Lue lisää

Ystäväpysäkki 2021 - ajatuksia ja kokemuksia KUUNTELE

Ystäväpysäkillä ihmiset kertovat ajatuksiaan ja kokemuksiaan muunmuassa liikunnan ilosta, lähimmäisten kohtaamisesta, eläkkeelle jäämisestä ja antoisasta yhdistystoiminnasta. Ohjelmat on toimittanut Päivi Kyyrö. Lue lisää

Liiton vuosikokous Länsi-Porin kirkossa 20.5.2021 klo 12

Kristillisen Eläkeliiton vuosikokous pidetään torstaina 20.5. 2021 klo 12 Länsi-Porin kirkossa, Liikastentie 28, 28610 Pori Lue lisää

Vuoden 2021 hymypappa on lämmin ja iloinen persoona.

Hymyilevä eläkeläismies

Toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö kukitti Seppo Malisen vuoden 2021 hymypapaksi. Perusteena huomionosoitukselle olivat lämmin lähimmäisyys ja palveluasenne. Kuva: Urpo Vuorenoja.

Hymypappa tutuksi

Seppo Malinen on Kristillisen Eläkeliiton tuore hymypappa. Hän on lämmin ja iloinen persoona. Kristellin toimitus kyseli häneltä muutamia kysymyksiä, joiden avulla tekin, Kristellin lukijat, saatte hieman oppia tuntemaan tätä mainiota hymypappaa.

Sivun alaosasta voit myös kuunnella radiohaastattelun hymypapasta.

Miten kuvailisit itseäsi, millainen persoona olet?

Tätä täytyisi varmaan kysyä läheisiltä ja niiltä, jotka minut tuntee. Mutta jos itse pitäisi itseäni kuvailla, niin koen olevani edelleen pikku poika, joka suhtautuu elämään uteliaan lapsen tavoin ja valmis kokeilemaan aina uusia asioita, jopa sellaisia asioita, joiden lopputulos ei välttämättä ole paras mahdollinen. Ehkä tässä kuvaa minua se, kun pikku poikana piti pakkasella kokeilla kielellä jäistä rautakaidetta, vaikka tiesi että kieli siihen varmasti tarttuu.

Onko elämässäsi jotain vaihetta, jonka koet liittyvän suurena osana siihen, mitä olet?

Uskon ja tunnen, että minun lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat pitkälti vaikuttaneet siihen, mitä olen ollut ja olen. Sain elää lapsuuden ja nuoruuden maalla, pienessä kyläyhteisössä, jossa yhteisöllisyys oli ”itsestäänselvyys”. Koin silloin, ja olen myös jälkeen päin kokenut, että koko kylä oli kuin yhtä suurta perhettä.

Silloin sotien jälkeen 40-luvun lopulla ja 50-luvulla oli maaseudulla talkootyö ja yhdessä tekeminen voimissaan. Minäkin sain olla mukana monissa viljankorjuu- ja pärekattotalkoissa, jotka olivat tyypillisiä sen ajan talkootöitä. Muistan myös lapsuudesta ns. ompeluseurat, joissa kyläläisiä kokoontui yhteen, yleensä koteihin, kutomaan ja ompelemaan lähetystyön tai jonkun muun kohteen hyväksi.

Meidän kylän yhtenä avustuskohteena oli Riutulan lastenkoti, joka toimi erittäin puutteellisissa oloissa Lapin Inarissa. Sinne lähetettiin neulottuja lapasia ja sukkia, sekä myös jonkin verran rahaa. Vaikka fyysinen elämä oli köyhää ja niukkaa niin henkinen elämä oli sitäkin rikkaampaa. Toisesta välittäminen ja sanonta, ”veljeä ei jätetä,” oli silloin voimissaan.

Millaisia persoonia vanhempasi olivat? Koetko saaneesi jotain heidän luonteenpiirteitään?

Meitä oli (ja on edelleenkin) seitsemän sisarusta. Lisäksi perheeseen kuului, vanhempieni lisäksi, isäni äiti sekä isäni sodassa kadonneen veljen tytär, eli nykyisen mittapuun mukaan meitä oli iso perhe.

Isäni haavoittui sodassa ja oli sotainvalidi. Äiti oli perheenemäntä. Isäni sai sodan jälkeen ns. kylmän tilan Kerimäen Hälvän saaresta, johon rakennettiin talo ja raivattiin vähän peltoa, jolla ruokittiin kolme lehmää ja sikapossu. Kaksi asiaa, jotka vanhempani, sanoisinko jopa pakolla, takoivat päähäni, olivat työnteko ja rehellisyys. Työtä on tehtävä ja valehdella ei saa.

Vaikka en pitänyt vanhempiani erityisen uskonnollisina, meillä oli silti asioita, joista pidettiin kiinni. Sunnuntaisin ei tehty muuta kuin aivan pakolliset työt. Sunnuntai oli lepopäivä. Koko perhe myös pukeutui sunnuntaisin puhtaisiin ja parempiin vaatteisiin. Meille tuli sähköt varsin myöhään, joskus viisikymmentäluvun puolen välin jälkeen. Siispä meillä ei ollut alkuun radiota mistä kuunnella jumalanpalvelusta, mutta kaikki hiljentyi jumalanpalveluksen aikoihin. Sitten kun saatiin anodilla toimiva radio, jumalanpalvelukset kuunneltiin tarkoin joka sunnuntai.

Ruislimpun päälle viillettiin veitsellä ennen uuniin laittoa risti, äiti sanoi, että leipä on Jumalan viljaa. Iltarukous oli lähes pakollinen. Muistan kun en pitkään aikaan ymmärtänyt, mitä se on, kun sanotaan että; ”sijaltain en nousisi,” mitä se sijaltain on. Olen ymmärtänyt, että monet nämä vanhemmilta lapsuudessa opitut opit ja tavat ovat seuranneet minua tähän päivään. Myös isän sanonnat; ”työ on miehen kunnia”, tai ”ei Luoja laiskoja elätä”, seuraa minua, vaikka nämä sanonnat eivät ehkä joka tilanteessa ole edes hyväksi.

Onko elämässäsi ollut tilannetta, jonka jälkeen mietit ”Huh, siitäkin selvittiin?

Tämmöisiä tilanteita on ollut elämässäni lukematon määrä. On tilanteita, jotka tiedän ja tunnistan ja on myös varmasti tilanteita, joista olen selvinnyt, vaikka en niitä ole itse edes tiedostanut. Uskon yhä vahvemmin elämässäni Jumalan hyvään johdatukseen. Olen kokenut, että elämäni on ollut yhtä suurta Jumalan johdatusta. Kaikella on ollut oma aikansa. Olen myös kokenut, että Jumalalla on kyky kääntää myös huonot asiat siunaukseksi. On ollut jälkeenpäin lohdullista huomata, että jokin hyvinkin ikävä asia on koitunut itselle siunaukseksi ja opiksi sekä itselle parhaaksi.

Mitä kristillisten eläkeläisten toiminta sinulle merkitsee?

Olen saanut olla Lahden Kristillisissä Eläkeläisissä useita vuosia sihteerinä ja rahastonhoitajana. Nämä tehtävät olen kokenut mielekkäänä. Olen iloinen, kun saan olla avuksi niissä tehtävissä, joita osaan. Lisäksi olen saanut olla mukana yhdistyksen miesapu-toiminnassa. Olemme käyneet vaihtamassa kattovalaisimia, porattu reikiä tauluille, luotu lumia, jne. Pieniä kodin askareita niille, jotka eivät jostain syystä pysty niitä itse tekemään.

Lisäksi meiltä yhdistyksestä käy muutama mies palvelutalossa pitämässä ”Miesten klubia”. Siihen kokoontuu palvelutalosta keskimäärin 8-10 miestä. Meitä on yhdistyksestä mukana 2-3 miestä keskusteluja ohjaamassa. Koronan takia tämä toiminta on nyt tauolla. Kaikesta tästä toiminnasta on käynyt toteen, että antaessaan saa. Olen itse saanut näistä tehtävistä enemmän kuin mitä olen itse antanut.

Kertoisitko jonkin mieleen painuneen, iloa tuoneen hetken/muiston?

Muutama viikko sitten istuttiin vaimoni Ailan kanssa sohvalla katsomassa televisiota. Siinä sivusilmällä seurasin, kuinka Ailan silmät välillä painuivat kiinni ja hän siinä kallistui ja nyökähteli puolelta toiselle, välillä aina säpsähdellen. Siinä hetkessä mieleeni nousi suunnaton ilo ja hellyys. Ajattelin että tuossa on ihminen, jonka kanssa on saatu jakaa ilot ja surut jo yli 55 vuotta.

Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista. On ollut surua, mutta on ollut myös iloa. On ollut raskaita askelia, mutta on ollut myös kevyttä hypähtelyä. Ajattelin, että tämän ihmisen kanssa saadaan yhdessä ikääntyä ja vanheta. Anna-Mari Kaskinen on eräässä runossaan sanonut:

”Minä sinua rakastan silloinkin, jos ehdimme korkeaan ikään. Olet edelleen minulle suloisin, ei hellyyttä sammuta mikään. Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat, taikka kumaraan selkäsi taipuu. Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat, taas polvilleen rakkaus taipuu”.

Juttu on julkaistu Kristelli-lehdessä 2/2021.


mp3 liite

Hymypappa Seppo Malinen Ystävpysäkillä haastateltavana.
Siirry ajankohtaisten aiheiden linkkeihin.