Vehreä Kuddnäs- Topeliuksen lapsuudenkoti

On mielenkiintoista piipahtaa historiallisessa museossa ja pohtia suomalaista 1800- luvun elämää Topeliuksen jalanjäljissä.
 

On suvi parhaillaan. Muhkeat violetit ja valkoiset syreenit tuoksuvat. Värikkäät, herkät luonnonkukat reunustavat pientareita. Astelen sisään mansardikattoiseen, valkeaksi rapattuun hirsiseen päärakennukseen, joka on kirjailija Zacharias Topeliuksen lapsuuden kotitalo Kuddnäs.

Kuddnäs sijaitsee Uudessakaarlepyyssä Lapuanjoen rannalla. Topeliuksen vanhemmat, piirilääkäri Zacharias Topelius vanhempi ja vaimonsa Katariina Sofia Calamnius, ostivat talon pakkohuutokaupasta vuonna 1814. Tänne Zacharias syntyi 14.1.1818 ja asui täällä elämänsä ensimmäiset 14 vuotta. Vuodesta 1934 saakka Kuddnäs on ollut Topelius- museona.

Kädessäni on kellastunut, hauras kirja, jonka sivuilla osittain vanhalla goottilaisella kirjasintyylillä präntättyä, vaikeasti luettavaa tekstiä. Topeliuksen vuonna 1875 ilmestyneessä Maamme-kirjassa on runsaasti tietoa - sitä on luettu kansakoulussa aina 1940- luvulle saakka. Teoksessa Topelius kuvailee Suomea, maakuntia, luontoa, kansaa ja historiaa.

Topeliuksen lapsuudenkodissa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Porstuassa avautuu lääkäri- isän potilaiden vastaanottohuone. Keittiön läheisyydessä sijaitsee sali, jossa fortepiano, klassismin ajan alussa kehitetty kosketinsoitin, joka on pianon varhaismuoto. Soittimessa on 6 poljinta, joilla saadaan aikaan erilaisia rumpu- ja kellopeliääniä. Sakarille Helsingissä ostettu piano tuotiin hevoskyydillä Kuddnäsiin. Perhe musisoi täällä aikanaan yhdessä äidin ja lasten soittaessa pianoa ja isän soittaessa alttoviulua.

Ensimmäisen runonsa Topelius kirjoitti seitsenvuotiaana keltavarpusen haudalla: ”Pikku tipu iloinen, lennä Luojan taivaaseen! Kiitos, että muistit mua, mun on ikäväni sua.”

Isänsä sananlasku ” Ei päivää rivitöntä, kunnon mies elää kynällään” osui pojassa hyvään maahan.

Kymmenestä ikävuodestaan alkaen almanakasta löytyi melkein päivittäin kuvaavia muistiinpanoja: ongin, luin iltapäivän Katekismusta, tanssin Calamnusten luona, minulla oli lupa koko päivän, aloin lukea kreikkaa, ostin pallon, leivoin, kastoin kynttilöitä ...

Topeliuksen isä kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1831 jonka jälkeen vastuun pojan kasvatuksesta otti hänen setänsä. Setä piti parhaana, että Sakari jatkaisi opiskelujaan Helsingissä. Hän sai yksityisopetusta J.L. Runebergin luona ja saavutti ylioppilastutkinnon jo 15- vuotiaana. Filosofian maisterin paperit vuonna 1840.

Sakari Topelius oli kirjailija, runoilija, toimittaja ja Helsingin yliopiston rehtori. Hän kirjoitti ruotsin kielellä, mutta omistautui suomen kielelle, isänmaalle ja naisten oikeuksille. Viidenkymmenen vuoden aikana valmistui muun muassa yli 230 satua, runoa, laulua ja satunäytelmää lapsille. Tunnetuimpia satuja ovat Koivu ja tähti, Adalmiinan helmi, Turun linnan tonttu-ukko ja Pikku Matti.

Sakari Topeliuksen puoliso oli kauppiaan tytär Emilie Lindqvist (1845–1885). Emelie-vaimo oli kiinnostunut taiteesta ja kirjallisuudesta ja oikoluki usein Topeliuksen tekstejä. Hän kuvitti ja väritti Topeliuksen ensimmäisen painoksen Sagor- satukokoelmasta.

Kun Topelius jätti virkansa yliopistossa, perhe muutti Sipoon Koivuniemeen. Topeliuksen 80 -vuotispäivää juhlittiin suureellisesti Helsingin palokuntatalolla tammikuussa 1898 ja saman vuoden maaliskuun 12. päivänä hän kuoli Sipoon Koivuniemessä. Hänen viimeisinä sanoinaan pidetään toivomusta: ”Viekää terveiseni kahdennenkymmenennen vuosisadan nuorisolle!”

Koko Suomen satusedän hautapaikka sijaitsee Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla.

Topeliuksen vaikutus näkyy arjessamme myös monien laulujen kautta.

”Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa”, kuuluu virsi 484, joka on yksi viidestä Topeliuksen virrestä. Muita hänen virsiään ovat 31, 433, 478 ja 594.

Joululauluista meille kovin rakkaat ovat haikeat Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna, jonka teksti on hyvin koskettava kirjailijan suuren menetyksen vuoksi. Topeliuksen vuoden ikäinen Rafael-poika oli kuollut. Runossa tyttö ruokkii varpusta, joka lopussa selviää hänen enkeliksi muuttuneeksi veljekseen. Perheessä vietettiin surullista joulua lapsen kuoleman jälkeen.

Romantiikan aikaan oli tunnusomaista luonnonkauneuden ihannointi kuten monipuolisen muusikon Gabriel Linse´n säveltämässä ”Mä oksalla ylimmällä ”-runossa kerrotaan...”Kas, Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee, ja Roineen armaiset aallot sen rantoa hyväelee...”Toisessa säkeistössä hartain mielin rukoillaan kauniin maan puolesta: ”Oi, Herra, intoa anna ain maatamme rakastamaan.”

Kesäpäivänä on mukava hyräillä Wolfgang Mozartin säveltämää ja Topeliuksen runoilemaa koulussa opittua Vuodenajat- laulua: ”Kun kesä ihanainen, taas saapui vuorostaan, ja nurmi kukkivainen kun verhos kaiken maan, niin saariin soutelimme ja juostiin metsihin ja marjaan kiiruhdimme. Kyll´lysti olikin.”