”Ystävyys yhdistää kaikki yhdessä toimimaan...” – osa 7

Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen

Askeettisissa oleskelutiloissa keitettiin kahvia, pohdittiin, juteltiin, jaettiin ilot ja surut. Opittiin sosiaalisuutta, ihmistuntemusta.

Ystävyyssuhteet ovat jatkuneet vuoden 1968 jälkeenkin. Koulun 40- , 50- ja 60 vuotisjuhliin osallistuivat lähes kaikki kurssitoverit. Erityisesti mielessäni 60-vuotisjuhla, jonne rehtori pyysi minua musisoimaan” kuten ennenkin teit”. Kansallispukuihin pukeutunut luokkamme esiintyi kuorona. Mielestäni onnistuimme, vaikka yhteisharjoitus koululla jäi hyvin lyhyeksi. Oppilaat olivat saapuneet juhlaan eri puolilta Suomea. Pianokappaleeni Merikannon Kesäillan idylli sopi kesäiseen juhlaan. Luokkamme priimus Helenan ajatus: ”Sosiaalinen kasvaminen on tässä koulussa tärkeintä. Kun päivät ovat pitkät ja kun samojen ihmisten kanssa tekee työtä ja asuu vuosia yhdessä, hioo se tehokkaasti luonnetta.” Eeva muisteli asuntolan kommelluksia.

Olemme kokoontuneet kodeissa ja lomakohteissa. Alussa kirjoitimme vihkoon elämästämme lähettäen pakettipostia seuraavalle. Oli tarkoitus luovuttaa elämäkertamme Kansallisarkistoon tutkijoille, mutta historiallinen pakettimme hävisi matkalla. Harmillista! Nykyisin viestimme kuulumisia tietokonein ja pienryhmissä tapailemme lounaalla, illallisella, teatterissa, tehdasvierailulla tai kodeissa, jopa tohtorinväitöstilaisuudessa.

Muutama ryhmästämme on jo kuollutkin.

Yhteyttä pidettiin joulukortein luokanvalvojaamme ja syntymäpäivänä. Luokkamme edustus myös surujuhlassa Hauholla.

Tampereella teatterireissulla piipahdimme tapaamassa rehtoriamme ”Matikkaa”.

Iloisena hän muisteli hauskaa tapaamistamme tarjoiluineen Aulikin emännöidessä Tampereen korkeimman hotellin näköalahuoneistossa.

Saimme AKKK:sta hyvän pohjan, eväitä elämään ja mikä parasta hyvät ikuiset ystävyyssuhteet. Meidän luokkapuserossamme oli englanninkielinen teksti ”We leave no stones unturned” Emme jätä kiveäkään kääntämättä.

Olin aivan ymmällä, kun opettajakunta oli valinnut minut pankin lahjoittaman ryhtipalkinnon saajaksi. Kultaisen ruusukvartsi- kivellisen sormuksen saatesanat:

” Palkinnon saa sellainen tyttö- tai poikaoppilas, jonka on koulun opettajien arvostelun perusteella katsottu esimerkillään, henkisellä ja siveellisellä ryhdillään vaikuttaneen kasvattavasti toveripiirissään.”

Kevätjuhlassa oli vaikea pidätellä kyyneliä, kun tämä AKKK leikillisesti ”Annan konekiväärikomppania” päättyi ja päättötodistuksen lisäksi kansallispukuun luokanvalvojamme kiinnitti koulumme hopeisen rintakorun. Muistan, miten johtokunnan puheenjohtaja puheessaan mainitsi, että ”tänne tullaan itkien ja täältä lähdetään itkien.” Peruskoulun myötä koulun nimi muuttui uusin tuulin 3- vuotiseksi yläasteeksi Anna Tapion kouluksi. Kotitalouskeskikoulumme vaimeni ja siirtyi historiaan.

Meidän koulu- laulun 4. säkeistö:

”Vierivät kouluvuodet rattoisasti, kun löysin rinnalleni ystävän.Yhdessä teemmetyötä ahkerasti, jos masennun, niin lohduttelee hän. On paras lahja, minkä nuori saa, jos toista ihmistä voi rakastaa ja ystävyyden kättä tarjotaan kansoille maailman ja kotimaan.”

ja 5. säkeistö
”Kun kerran täältä lähden, muistan varmaan rikkaudet kätten, pään ja sydämen, myös pihapuut ja koulutalon armaan, ja tunnen poskellani kyynelen. Kas, tää on koulu Anna Tapion, ja kuitenkin se meidän koulu on. Se tiedot, taidot saattaa kasvamaan ja tahdonsuuntaa ohjaa oikeaan.

Julkaistu 8.12.2022.

Aiemmin ilmestyneet osat voit lukea vasemmalta löytyvästä listasta.