Pörriäiset ilona ja suruna

Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen
Julkaistu liiton sivuilla 6.6.2023

Isäni harrasti mehiläistarhausta. Mehiläistarhaus on harrastus, josta kyllä hyvissä olosuhteissa saattaa saada tuottoisaa hunajasatoa. Toisinaan karu totuus paljastuu loppukesästä. Sadon määrään vaikuttavia tekijöitä on useita: kuivuus, sateet, kylmyys, pesän vahvuus ja lähitienoon kukkaniityt.

Olin 50-luvulla noin 5–6-vuotias, kun sain ison, värikkään tikkunekun meille kyläilemään tulleilta tuttavilta. Ilahtuneena tuliaisisesta livahdin pihalle hiekkakasaan leikkimään. Isä oli hyvin suojautuneena mehiläispesillä ja oletti, että hänen tyttärensä oli sisällä turvassa.

Lähes välittömästi suuri joukko kiukkuisia mehiläisiä ampaisi makean perässä kimppuuni. Juoksin pihalla hädissäni ristiin rastiin. Upotin pääni rännien alla olevaan vesisaaviin. Kylmä vesi kangisti pörriäisiä. Äitini ryntäsi hädissään ulko-ovelle, mutta vihaiset mehiläiset sankoin joukoin pommittivat häntä oven raotessa.

Isäni kanssa juoksimme kellariin, jossa viileys kangistaa hyönteisen. Kammalla ripein ottein hän veteli hiuksistani mehiläisraatoja. Lopulta istahdin väsyneenä isän polkupyörän tavaratelineelle ja suuntasimme pikaisesti polkien kunnanlääkärin vastaanotolle. Tuttu lääkäri pisti lihakseen vastamyrkkyä ja nyppi ihostani jäljellä olevia piikkejä – ja laskien pääsi yli viiteenkymmeneen.

Pikkupotilaana koko kehoni kuumeili ja turposi muodottomaksi. Oksentelin. Vähitellen tervehdyin ja jatkoin iloista lapsukaisen elämää mehiläistarhurin kuopuksena. Varsinaista traumaa tästä tuskin jäi. Saimme tällejä silloin tällöin, milloin käteen, milloin nenään, joka turposi muodottomaksi ja silmäkin muurautui joskus kiinni.

Me lapset autoimme isää vahtimalla mehiläisiä. Mehiläistarhurin on kesäisin pysyteltävä visusti kotosalla ja seurattava mehiläisten parveilua. Vanha kuningataremo kokoaa väkensä ja pyörii mustana ilmassa, kunnes laskeutuu toivottavasti oman puutarhan omenapuihin ja marjapensaisiin, mutta voi se joukkoinen lehahtaa kauemmaksikin. Tämä aiheuttaa hoitajalle harmia ja taloudellista menetystä.

Lapsena meille jaettiin vahtivuorot. Havaitessamme parveilua, asiasta piti viestittää isälle, joka sitten valmistautui parven kiinniottoon. Kokemuksesta tiedettiin, että lähellä puolta päivää on mehiläisten parveiluaika. Välillä koin helteessä ”kyttäämisen” tylsäksi, kun kaverit ohikulkevalla tiellä juoksivat joelle polskimaan.

Loppukesästä oli sadonkorjuu. Peitetyistä hunajakennoista kuoritaan kypsän hunajan peittävä vahakerros ja kehikot asetetaan pyörivään linkoon. Juokseva hunaja valuu siivilöiden läpi sankoon. Hunajaan ei saa lisätä mitään, eikä poistaa. Hunajan makuun, väriin, tuoksuun, ja rakenteeseen vaikuttaa alkuperäkasvit: horsma, apila, kanerva jne.

Mehiläishoito on mielenkiintoista. On kiva katsoa miten siitepölypussit keltaisenaan hyönteinen ilmoittaa lajilleen mihin kannattaa suunnistaa. Lentomatka saattaa olla pitkäkin ja silti ne palaavat kotipesälleen. Rotuja on monenlaisia. On lauhkeampaa, tulisempaa, ahkerampaa.

Saamme nauttia kesän kukkaloistosta niin luonnossa kuin puutarhoissa. On kovasti kehotettu jättämään pölyttäjähyönteisille tilaa kotoisilla niityillä. Joskus ihmiset ehkä tietämättäänkin, parhaimpaan pörriäisten lentoaikaan, ruiskuttavat myrkkyä puutarhoissaan ja sillä taas on tuhoisat seuraukset. Jopa mehiläistarhojen yhdyskuntia on menehtynyt myrkkyihin. Monille nurmikoiden leikkaaminen on intohimo ajattelematta kauniita luonnonkukkia ja pikkupölyttäjiä. Annetaan pikkupörriäisille mahdollisuus liidellä kukasta kukkaan ja näin parantaa yhteiseloa, joka koituu meidän kaikkien eduksi.