Etusivu | Tietoa meistä | Yhdistykset | Jäsenille | Medianurkka | Hae
Ikääntyneiden oikeus käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin turvattava

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n kannanotto Pankkien noudatettava yhdenvertaisuuslakia - Ikääntyneiden oikeus käteiseen rahaan ja pankkipalveluihin turvattava Lue lisää

Kristilliset eläkeläiset liikkuvat paljon! Vuonna 2017 yhteensä 342 352 kertaa

Liikunnalla on hyviä vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen. Lihaskuntoa kehittävä liikunta lisää luun lujuutta ja kestävyysliikunta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Lisäksi liikunta lievittää stressiä ja parantaa unen laatua. Lue lisää

Ystävyydenteko-haaste Kristillisen Eläkeliiton jäsenille

Kristillisen Eläkeliiton vuoden 2018 teemana on YSTÄVYYS. Tähän liittyen Kristillinen Eläkeliitto haastaa jäseniään toteuttamaan jonkin ystävyyden teon ja kertomaan siitä meille toimitukseen lyhyen tekstin ja kuvan kera.  Lue lisää

Ystävyys 13-vuotiaan Veeran ja 70-vuotiaan Ritvan silmin

Kristillinen Eläkeliitto kutsuu isovanhempia piirtämään ystävyydestä yhdessä lapsenlapsen kanssa. Tämä Ystävyys-piirustus saapui postitse 21.6.2018. Lue lisää

Poliisi ei koskaan pyydä pankkitunnuksia puhelimitse

Valepoliiseista on tehty tänä vuonna jo lähes 200 ilmoitusta, kertoo poliisihallitus. Lue lisää

Liiton syysjuhla ja syyskokous 20.-21.10.2018 Kauniaisissa, Suomen Raamattuopistolla

Kristillisen Eläkeliiton syysjuhlia vietetään 20.-21.10.2018 Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa.  Lue lisää

Medianurkka

Pitäisiköhän avaimet unohtaa useamminkin kotiin?

Minulle sattui tänään erikoinen asia. Unohdin avaimet kotiin. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa elämässäni. Hätkähdin siihen, että aika oli rientänyt luultua nopeammin ja sieppasin nopeasti laukkuni mukaan ja juoksin junalle. Ehdinkin matkustaa jo mukavat 20 minuuttia kunnes tajusin jotain puuttuvan. Avaimet! Ei voi olla totta! Mitä minä nyt teen?

Tavallisena työpäivänä tämä olisi tietysti merkinnyt vain sitä, että soitan ovikelloa työpaikalla, mutta tänään oli poikkeuksellisesti sellainen päivä jolloin olisin aamupäivän yksin töissä. Että sen pitikin olla juuri tämä kaikista päivistä. Ja olin jo niin lähellä työpaikkaa jonne en sitten pääsisikään sisään. Onneksi pelastava enkeli, pomoni, sanoi voivansa ajaa toimistolle avaamaan oven minulle. Hänellä menisi noin 40 minuuttia. Pohdiskelin minne menisin odottelemaan. Miltä tuntuisikaan olla koditon? Vailla paikkaa minne voisi mennä silloin kun haluaa olla turvassa. Nyt minä etsin vain lämmintä paikkaa. Paikkaa jossa saisin olla hetken. Ilokseni huomasin kirjaston kaupungin keskellä. Pääsisin sinne lämpimään.

Kirjaston virkailija katsoi ystävällisesti ja uskaltauduin kysymään missä lehtilukusali sijaitsisi. Hän kertoi, ettei heillä ole lehtilukusalia, mutta tuolla päin olisi luettavia lehtiä tarjolla. Lisäksi hän mainitsi, että mikäli haluaisin saada omaa rauhaa, kannattaisi istua tuolla ikkunan viereisillä paikoilla. Loppuun hän totesi, ettei vielä tosin ole oikein väkeäkään paikalla. Pohdin mielessäni millaista väkeä mahtoi sitten olla tulossa jossain vaiheessa ja istuin pelkästä mielenkiinnosta sinne, missä ei ehkä olisi niin rauhallista. Otin hyllystä uusimman Hesarin ja aloin lueskelemaan. Hetken päästä viereeni saapui vanha nainen joka laittoi kävelysauvansa pöydälle, riisui ulkovaatteensa ja kävi hakemassa Iltalehden. Hetkeä myöhemmin kirjastossa istui jo useampi vanha ihminen lukemassa. Olikohan tämä heille päivittäistä? Sain pomoltani tiedon, että hän olisi toimistolla noin vartin päästä. Suljin Hesarin ja suuntasin kohti kauppaa, josta ajattelin ostaa jotakin kahvileipää.

Kaupan ovella oli vanha nainen rollaattorin kanssa. Hän oli ottamassa ilmaislehteä rollaattorin koriin ennen kauppaan menoa. Ajattelin tilaisuuteni koittaneen ja avasin hänelle oven. Miten ihana hymy hänellä olikaan! Ihana aamutervehdys! Nainen kulki rollaattorin kanssa kauppaan. Minä kipitin hyllyille joista nappasin mukaani mm alennuksesta löytyneet kuningatarleivokset. Saapuessani kassan luo, tuo sama suloinen nainen oli rollaattorinsa kanssa edelläni. Kassaneiti oli parhaillaan palvelemassa miesasiakasta postitiskin puolella ja tämän lähdettyä saapui vanhemman naisen luokse. Naisella oli kädessään banaaniterttu. Ajattelin hänen haluavan ostaa banaanit, mutta kun tuli hänen vuoronsa hän hennolla äänellä pyysi myyjältä: ”Voisitteko te irrottaa nämä banaanit toisistaan. Minä haluaisin vain kolme banaania, mutta ne ovat niin tiukasti tertussa kiinni, että voimani eivät riitä.” Kassaneiti totesi mieluusti auttavansa ja otti banaanitertun ja irroitti banaanit. Taas vanhan naisen upea hymy pääsi oikeuksiinsa. Tällä kertaa tuottaen iloa kassaneidille. Rollaattorinsa kanssa hän kulki takaisin kauppaan jatkamaan ostoksiaan.

Jotain minussa muuttui, vaikka oikeasti vain avaimet unohtuivat kotiin. Millaista todella onkaan vanhan ihmisen arki. Banaaniterttu voi olla liian raskas irrottaa ja lumen keskellä rollaattorin kanssa kulkeminen ei varmasti ole helppoa. Silti tuo suloinen vanha nainen oli lähtenyt liikkeelle ja jaksoi hymyillä ihmisille. Hän jätti minuun halun hymyillä ja rakastaa lähimmäistäni, missä menenkin. Pitäisiköhän avaimet unohtaa useamminkin kotiin?

Hanna Forsgren-Autio