Siirry suoraan sisältöön
Etusivu | Tietoa meistä | Yhdistykset | Jäsenille | Medianurkka | Hae
Ohjelmasarja radion historiasta. Kerro kokemuksesi.

Päivi Kyyrö on tekemässä radio-ohjelmasarjaa radion historiasta. Hän ottaa vastaan tarinoita ja kokemuksia radioon liittyen. Muistatko jotakin tähtihetkiä, kriisihetkiä vaikka sota-ajan kokemuksia, mitä tahansa radion ... Lue lisää

Teemavuosi 2022: Laulun aika-teemavuosi kutsuu laulamaan ja lausumaan

Teemana vuonna 2022 on Laulun aika.  Lue lisää

Liiton syyskokous ja syysjuhla Kuopiossa, Kallaveden kirkossa, pe 22.10.2021

Liiton syyskokous pidetään Kuopiossa perjantaina 22.10.2021. Paikka: Kallaveden kirkko, Rauhalahdentie 21, 70780 Kuopio Lue lisää

Ihmisen suuruus ilmenee tavassa kohdella lähimmäisiään

Julkaistu Kristillisen Eläkeliiton sivuilla 9.9.2021 Lue lisää

Lähimmäispalvelun koulutusta tarjolla Kuopiossa to 21.10. klo 12.30 - 17

Lähimmäispalvelukoulutustilaisuus järjestetään Kuopiossa torstaina 21.10. klo 12.30 - 17 Lue lisää

Kristillisen Eläkeliiton tilaisuuksia vuonna 2022

Järjestö-/toimintapäivät 17.-18.8.2022 Kiponniemessä Päivillä tarjotaan koulutusta ja vertaistukea vastuunkantajille ja muille jäsenille. Lue lisää

Medianurkka

Pitäisiköhän avaimet unohtaa useamminkin kotiin?

juna-asema ja raiteet

Minulle sattui tänään erikoinen asia. Unohdin avaimet kotiin. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa elämässäni. Hätkähdin siihen, että aika oli rientänyt luultua nopeammin ja sieppasin nopeasti laukkuni mukaan ja juoksin junalle. Ehdinkin matkustaa jo mukavat 20 minuuttia kunnes tajusin jotain puuttuvan. Avaimet! Ei voi olla totta! Mitä minä nyt teen?

Tavallisena työpäivänä tämä olisi tietysti merkinnyt vain sitä, että soitan ovikelloa työpaikalla, mutta tänään oli poikkeuksellisesti sellainen päivä jolloin olisin aamupäivän yksin töissä. Että sen pitikin olla juuri tämä kaikista päivistä. Ja olin jo niin lähellä työpaikkaa jonne en sitten pääsisikään sisään. Onneksi pelastava enkeli, pomoni, sanoi voivansa ajaa toimistolle avaamaan oven minulle. Hänellä menisi noin 40 minuuttia. Pohdiskelin minne menisin odottelemaan. Miltä tuntuisikaan olla koditon? Vailla paikkaa minne voisi mennä silloin kun haluaa olla turvassa. Nyt minä etsin vain lämmintä paikkaa. Paikkaa jossa saisin olla hetken. Ilokseni huomasin kirjaston kaupungin keskellä. Pääsisin sinne lämpimään.

Kirjaston virkailija katsoi ystävällisesti ja uskaltauduin kysymään missä lehtilukusali sijaitsisi. Hän kertoi, ettei heillä ole lehtilukusalia, mutta tuolla päin olisi luettavia lehtiä tarjolla. Lisäksi hän mainitsi, että mikäli haluaisin saada omaa rauhaa, kannattaisi istua tuolla ikkunan viereisillä paikoilla. Loppuun hän totesi, ettei vielä tosin ole oikein väkeäkään paikalla. Pohdin mielessäni millaista väkeä mahtoi sitten olla tulossa jossain vaiheessa ja istuin pelkästä mielenkiinnosta sinne, missä ei ehkä olisi niin rauhallista. Otin hyllystä uusimman Hesarin ja aloin lueskelemaan. Hetken päästä viereeni saapui vanha nainen joka laittoi kävelysauvansa pöydälle, riisui ulkovaatteensa ja kävi hakemassa Iltalehden. Hetkeä myöhemmin kirjastossa istui jo useampi vanha ihminen lukemassa. Olikohan tämä heille päivittäistä? Sain pomoltani tiedon, että hän olisi toimistolla noin vartin päästä. Suljin Hesarin ja suuntasin kohti kauppaa, josta ajattelin ostaa jotakin kahvileipää.

Kaupan ovella oli vanha nainen rollaattorin kanssa. Hän oli ottamassa ilmaislehteä rollaattorin koriin ennen kauppaan menoa. Ajattelin tilaisuuteni koittaneen ja avasin hänelle oven. Miten ihana hymy hänellä olikaan! Ihana aamutervehdys! Nainen kulki rollaattorin kanssa kauppaan. Minä kipitin hyllyille joista nappasin mukaani mm alennuksesta löytyneet kuningatarleivokset. Saapuessani kassan luo, tuo sama suloinen nainen oli rollaattorinsa kanssa edelläni. Kassaneiti oli parhaillaan palvelemassa miesasiakasta postitiskin puolella ja tämän lähdettyä saapui vanhemman naisen luokse. Naisella oli kädessään banaaniterttu. Ajattelin hänen haluavan ostaa banaanit, mutta kun tuli hänen vuoronsa hän hennolla äänellä pyysi myyjältä: ”Voisitteko te irrottaa nämä banaanit toisistaan. Minä haluaisin vain kolme banaania, mutta ne ovat niin tiukasti tertussa kiinni, että voimani eivät riitä.” Kassaneiti totesi mieluusti auttavansa ja otti banaanitertun ja irroitti banaanit. Taas vanhan naisen upea hymy pääsi oikeuksiinsa. Tällä kertaa tuottaen iloa kassaneidille. Rollaattorinsa kanssa hän kulki takaisin kauppaan jatkamaan ostoksiaan.

Jotain minussa muuttui, vaikka oikeasti vain avaimet unohtuivat kotiin. Millaista todella onkaan vanhan ihmisen arki. Banaaniterttu voi olla liian raskas irrottaa ja lumen keskellä rollaattorin kanssa kulkeminen ei varmasti ole helppoa. Silti tuo suloinen vanha nainen oli lähtenyt liikkeelle ja jaksoi hymyillä ihmisille. Hän jätti minuun halun hymyillä ja rakastaa lähimmäistäni, missä menenkin. Pitäisiköhän avaimet unohtaa useamminkin kotiin?

Hanna Forsgren-Autio

Siirry ajankohtaisten aiheiden linkkeihin.