Kotkan seudun Kristilliset Eläkeläiset ry
Siunattua vuotta 2025
Kuukausitapaamisemme voidaan jälleen tänä keväänä pitää vanhaan aikaan eli kuukauden toisena torstaina klo 14. Kahvit klo 13.30 ja Singerit harjoittelevat 12.30
Toistemme huomioiminen ja kopa huolenpito on ollut ajatuksissa vähän väliä. Tapasin henkilön, joka kertoi hyvän ystävänsä sairastuneen vakavasti. Sen seurauksena kertoja oli jäänyt yksin ja ollut syyskauden vain kotona. Pyysin tulemaan joukkoomme sekä osallistumaan seurakunnan tapahtumiin. Yksin jääminen sopii hyvin harvoill "erakoille". Viime vuoden "Muista minua" on edelleenkin ajankohtainen asia. Mitä, jos kysyisit jonkun tuttusi vointia.
Toinen asia, joka jäi elävästi mieleen, kun eräs puhuja sanoi meidän olevan seurakunnassa kuin tiiliä. Tiiliä ladotaan vierekkäin sekä päällekkäin ja niin muodostuu haluttu kokonaisuus. Näin meilläkin on ympärillämme toisia ihmisiä kuin tiilet lähekkäin. Muodostuu yhteisö. jossa jokaisella on paikka ja toinen toistamme tukien vahvistumme.
Taivaan Isän suojeluksessa menemme valoisampaa aikaa kohti.
Maija-Liisa Tervonen, puheenjohtaja
Tule mukaan yhdistykseemme ja tuo ystäväsikin tutustumaan toimintaamme.
Yhdistyksemme kutsuu Sinut turvalliseen kristilliseen toimintaan, joka pitää vireänä ja tuo hyvän mielen. Kuukausikokouksissamme laulamme ja kuuntelemme alustuksia kiinnostavista aiheista - unohtamatta yhdessäoloa kahvikupposen äärellä. Teemme myös kulttuuriretkiä lähiseudulle ja matkoja kauemmaksikin. Olemme puoluepoliittisesti sitoutumaton eri kristillisistä piireistä koostuva kirjava joukko.
Syksyn ohjelma löytyy näiltä sivuilta otsikon Toiminta alta. Ankkurin järjestöpalstalle laitetaan aina ilmoitus edellisen viikon keskiviikon lehteen. Muutokset tehdään myös näille Krellin sivuille. Flunssaisina emme tule kokouksiin.