Kuopion Kristilliset Eläkeläiset ry

AJANKOHTAISTA
YHDISTYKSEMME sääntömääräisessä syyskokousessa 28.10.2025 päätettiin seuraavaa:
- Jäsenmaksuksi vuodelle 2026 vahvistettiin 30 eu.
- Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti jatkamaan vuodelle 2026 Ansku Flink
- Hallitukseen valittiin kolme (3) uutta jäsentä, ja päätettiin, että uusi hallitus aloittaa toimikautensa välittämästi syyskokouksen jälkeen
- Hallituksen jäsenet ovat Matti Karhinen, Risto Ronkainen, Oili Laitinen ja Reijo Korhonen.
Varajäseneksi valittiin Hilkka Hallikainen.
Rauno Taskinen jatkaa KRELLI:n kokousedustajana, ja puheenjohtaja toimii hänelle varahenkilönä.
Koko pöytäkirja on liitetty kohtaan
"Yhdistyksen varsinaiset kokoukset"
Syksyn 2025 toiminta käynnistyi tiistaina 2.9.2025
klo 12.30 Alavan Kirkon alasalissa Kerholla.
Koko syyskauden ohjelma on julkaistu "TOIMINTA-sivulla" (klikkaa linkistä)
Oma syysjuhla Poukaman leirikeskuksessa pidettiin tiistaina 16.9.2025 klo 12.00 - 15.00.
Juhlapuhujana oli Kuopion Eelim seurakunnan johtava pastori Petri Melander.
Juhlan ohjelman tästä linkistä.
Kuopion Kristilliset Eläkeläiset ry:n Hallituksen syyskirje 2025
RAKKAAT YSTÄVÄT JA TYÖMME TUKIJAT!
SYKSYN 2025 OHJELMA klo 12.30–15.00 Alavan Kirkon alasalissa, Keihäskatu 5:
KERHOT ja puhujat:
2.9 Matti Savolainen, ”Eksytys”, sekä aiheeseen liittyen Jouni Hakasalo jatkaa ”Me uskomme”
30.9 Matti Turunen (Pohjois-Savon Raamattuopistolta), Aihe ilmoitetaan kerhossa.
28.10 Rauno Taskinen ”Voiko Salaliittoteoriat syrjäyttää uskoa”
25.11 Olli Seppänen (Kansan Raamattuseura) ”Historiallinen Jumalan kansa Israel”
Kerhossa Kahvitarjoilu, jossa vapaaehtoinen kahviraha
SYYSJUHLA Poukaman leirikeskuksessa 16.9. klo 12.00–15.00 os. Poukamantie 105
Puhuja Petri Melander/Eelim srk; Laulu ja musiikki Erkki ja Kyllikki Holopainen.
Syysjuhlaan kerhon jäsenellä on oma vastuu 5 eu, ulkopuolisella 8 eu.
JOULUJUHLA Poukaman Leirikeskuksessa 9.12. klo 12.00–15.00
Puhuja Rauno Taskinen;
Laulu ja musiikki Erkki ja Kyllikki Holopainen
RAAMATTUPIIRIT:
Alavan kirkon alasalissa, pitää Rauno Taskinen (puh 044 9854609)
- parittomien viikkojen tiistaisin 9.9, 23.9, 7.10, 21.10, 4.11, 18.11 klo 12.30–15.00.
Huomio: Raamattupiirin keskellä myös Kahvitarjoilu, jossa vapaaehtoinen kahviraha!
LAULURYHMÄN TOIMINTA:
Lauluryhmä esiintyy Lepolassa ja Kalliohovissa pienellä ryhmällä kerran kuukaudessa.
Vetovastuu puheenjohtaja Ansku Flink, joka tiedottaa myös harjoittelemisesta.
MUUTA TIEDOTETTAVAA:
Jäsenmaksu 20 eu. Jos olet unohtanut maksaa jäsenmaksun, voit maksaa tilille
FI 89 5600 0520 9100 53 VIITE: 30711
Huomio: Vapaaehtoisen kahvirahan voi maksaa myös samalle tilille.
Joh 4:14: Jeesus sanoi ”Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, ei ikinä janoa”
TERVETULOA VIETTÄMÄÄN YHDESSÄ AIKAA!
Kuopiossa 21.8.2025 Puheenjohtaja Anna-Liisa Flink puh 0500 570731
Yhdistyksen vuosi- ja syyskokouksen esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät jatkossa omalta sivulta "Yhdistyksen varsinaiset kokoukset".
KUOPION KRISTILLISET ELÄKELÄISET RY:n ESITTELY
Olemme KRELLI Kristilliset eläkeläiset ry:n jäsenyhdistys, jonka entinen nimi oli Kristillinen Eläkeliitto ry. Kuopion yhdistys on perustettu 16.3.1977.
Yhdistyksen toiminta pohjautuu kristilliseen arvomaailmaan, joka heijastuu toimintaan ystävällisenä ja armollisena kohtaamisena.
Yhdistyksen tarkoituksena on antaa eläkkeensaajille, eläketurvaa tarvitseville henkilöille sekä ikäihmisille henkisiä ja hengellisiä virikkeitä, valvoa heidän sosiaalisia etujaan, pyrkiä poistamaan heidän asemassaan ilmeneviä epäkohtia, torjua syrjäytymistä, auttaa lähimmäisiä sekä edistää heidän terveydellisen kuntonsa
ylläpitämistä.
Yhdistys on poliittisesti sitoutumaton, eikä kuulu minkään hengellisen liikkeen tai kirkkokunnan alaisuuteen.
Toimintamme on yhteiskristillistä. Olet sydämellisesti tervetullut toimintaamme mukaan!
KUOPIO:n KRELLI:n toimii
Alavan kirkon alasalissa (Keihäskatu 5 B, Kuopio),
käynti Valkeisenlammen puolelta. P-paikkoja on alasalin vieressä.
Kerhot pidämme kerran kuukaudessa kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 12.30 - 14.30
Kevät 2025: 7.1, 4.2, 4.3, 1.4.; sekä kevätjuhla 21.5 Poukaman leirikeskuksessa, josta tiedotetaan erikseen.
Retkistä ja juhlista laadimme aina oman tiedotteen.
Raamattupiirit parittomien viikkojen tiistaina klo 12.30 - 14.30
Kevät 2025: 14.1, 28.1, 11.2, 25.2, 11.3, 25.3, 8.4 ja 22.4.
Raamattupiirin vetäjänä toimii Rauno Taskinen puh 044 9854 609.
Tästä linkistä "Toiminta-sivullemme"
Ilmoitamme toiminnastamme Kirkko ja koti- lehdessä
Puheenjohtaja
Ansku Flink
puh 0500 570 731
anskuflink@gmail.com
Taivaan Isä meitä kaikkia runsaasti siunatkoon!

Alavan kirkko kutsui meidät pääsiäisen ajan tilaisuuksiin:
Viikkomessu ti 15.4.2025 klo 11.00 Saarna Vertti Heinonen. Kanttori Ossi Jauhiainen. Kirkkokahvit. Pääsiäisen tilaisuudet tästä linkistä.