
Kristillistä eläkeläistyötä on tehty jo 50 vuoden ajan. Ensimmäiset kristilliset eläkeläisyhdistykset perustettiin 1975 Joensuuhun ja Tampereelle. Muistojen virrassa -ohjelmasarjassa muistellaan menneitä vuosia kristillisen eläkeläistoiminnan näkökulmasta sekä lisäksi kuullaan myös mieleen jääneistä tapahtumista eri vuosikymmenten aikana, Suomessa ja maailmalla. Ohjelmat on toimittanut Päivi Kyyrö.
Ohjelmat kuullaan Radio Deistä tiistaisin klo 15.15 syys-lokakuun ajan.
Mukana menossa - Muistojen virrassa 16.9.2025

KRELLIn missio on ikäihmisten mielekäs ja turvallinen arki. Uskollinen krelliläinen Ensio Koitto, 91, on toiminut vastuutehtävissä Hämeenlinnan kristillisessä eläkeläisyhdistyksessä jo kymmeniä vuosia. Puutarhanhoito on myös lähellä Ension sydäntä. Hänet voi kohdata esimerkiksi Hämeenlinnan torilla, jossa hän myy muun muassa hunajaa. Miten Ensio Koitto löysi alun perin mukaan kristillisiin eläkeläisiin?
Ohjelmassa kuullaan myös millaisia surun, ilon ja jännityksen hetkiä koettiin Suomessa KRELLIn perustamisvuonna 1976?
Ohjelman on toimittanut Päivi Kyyrö.
Kuuntele ohjelma klikkaamalla alla olevaa tiedostoa.
Mukana menossa - Muistojen virrassa 16.9.2025
Mukana menossa - Muistojen virrassa 9.9.2025
Tampereen kristillinen eläkeläisyhdistys, Ikinuoret ry, perustettiin vuonna 1975, visionäärinä opetusneuvos Aarno Kartila. Vuosien varrella mukana on ollut monia vastuuhenkilöitä. Tuula Kivimäki on ollut mukana vastuunkantajana jo yli 20 vuotta. Miten Kivimäki löysi mukaan toimintaan? Entäpä millaisia kokemuksia toiminnasta on Rauha Sirenillä, Leena Järvisellä ja Raija Pessillä?
1970-luvulla tehtiin monia muutoksia, jotka vaikuttivat autoilijoiden arkeen. Tällaisia olivat muun muassa nopeutusrajoitukset ja turvavyöpakko etuistuimilla.
Ohjelman on toimittanut Päivi Kyyrö.
Kuuntele ohjelma klikkaamalla alla olevaa tiedostoa.
Mukana menossa - Muistojen virrassa 9.9.2025
Mukana menossa - Muistojen virrassa 2.9.2025

Mukana menossa – Muistojen virrassa 2.9.2025
Ensimmäinen kristillinen eläkeläisyhdistys perustettiin Joensuuhun 1975. Yhdistystä perustamassa oli Erkki Korhonen (yllä kuvassa). Joensuun KRELLIn nykyinen varapuheenjohtaja Maila Mustonen on ollut merkittävä ja uskollinen vastuuhenkilö ja mukana toiminnassa jo noin kaksikymmentä vuotta. Ohjelmassa kuullaan lisäksi otteita vuoden 1975 tapahtumista, liittyen tietokoneeseen ja missikisoihin.
Ohjelman on toimittanut Päivi Kyyrö.
Kuuntele ohjelma klikkaamalla alla olevaa tiedostoa.
Mukana menossa, Muistojen virrassa 2.9.2025.


Rauha Siren
Rauha ja Aatos Siren tulivat Tampereen Ikinuorten toimintaan 90-luvulla. Takana oli pitkä työura suntion tehtävissä.
Näin kertoo Rauha Siren.
Kuuntele klikkaamalla liitetiedostoa.
- Rauha Siren_.mp318 MB
Kuuntele klikkaamalla tiedostoa

Leena Järvinen
Kristillinen eläkeläistyö on ollut joillekin sydämen asia jopa yli sukupolvien. Ikinuorten varapuheenjohtajan Leena Järvisen isoäiti oli mukana Ikinuorissa, kun Leena oli vielä parhaissa nuoruuden voimissaan. Kun sitten Leena pääsi eläkkeelle, houkutteli Rauha Siren hänet mukaan toimintaan. Leenan ja Rauhan ystävyydellä on ollut monessa mielessä tärkeä merkitys. Leena on voinut toimia Rauhan tukihenkilönä kovissakin paikoissa. Tässä Leena Järvisen haastattelu. Kuuntele klikkaamalla tiedostoa oikealla.

Kuuntele klikkaamalla tiedostoa
Keijo Kantonen
Keijo Kantonen on toiminut Tampereen Ikinuorten puheenjohtajana vuoden 2022 alusta. Hän toimi aiemmin Lempäälän yhdistyksessä ja ystävänsä Tuula Kivimäen innostamana lähti Tampereelle puheenjohtajan tehtävään. Tänä vuonna Ikinuoret täyttävät jo 50 vuotta. Yhteistyö ja rukous ovat tärkeitä asioita, kun tehdään työtä Ikinuorten ja eläkeläisten hyväksi. Liiton Turvallinen koti- teemaa on pidetty esillä yhdistyksen tilaisuuksissa muun muassa asiantuntijavierailijoiden kautta. Kuuntele klikkaamalla tiedostoa
- Keijo Kantonen.mp317 MB
Kuuntele klikkaamalla tiedostoa

- Hienoa tää juhlavuosi, tuntuu todella hyvältä. Kyllähän kiitos ja kunnia täytyy antaa Jumalalle, että yhdistyksellä on näin pitkä taival kuin 50 vuotta. Kyllä siinä Jumala on ollut johdattamassa tätä toimintaa, että on ollut ihmisiä mukana toiminnassa, vireitä ihmisiä, ja yhdistys on saanut näin pitkään jatkaa ja olla vuosikymmeniä toiminnassa, Keijo Kantonen kertoo.