Juhannusaatoksia
9.6.2025
Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen
”On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen. Me Luojan töitä saamme katsella kiittäen. Taas lauhat tuulet soittaa urkuja hongiston ja Herraa kunnioittaa, hän kaiken luoja on.”
Rehevää, vihreää luontoa katsellessa, on helppo yhtyä virteen 574, jonka melodia on Toivon Kuulan ja sanoitukset Wäinö Havaksen sekä Niilo Rauhalan.
Koulujen päättäjäisissä laulettu suvivirsi kuulostaa vuosi vuodelta ihanalta ja samalla muistot palaavat erilaisiin kevät- ja kesäjuhliin. Kirkko viettää juhannusta Johannes Kastajan päivänä.
Juhannus eli mittumaari on suomalaisten suuri juhla. Sanotaan, että juhannuksesta alkaa isokesä. Kesäpäivän seisaus, jolloin päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimillään. Valoisat yöt ihmetyttää ulkomaalaisia. Saunominen ja sieltä pulahtaminen järveen, mereen, voi jäädä ainutkertaiseksi. Tuore sidottu juhannusvihtakin odottaa kylpijöitä. Perinteitä meillä onkin veden ääressä. Kaupungeista paetaan maalle melko kauaksikin kesämökeille. Lomakautta odotettu.
Tunnelmallista on kaikessa rauhassa soudella, meloa kanootissa ja katsella salakoiden hyppyjä, isompien kalojen molskahduksia, silkkiuikkuja poikueineen. Järvellä saattaa kuulla ehtookellojen kumahtelunkin. Joku onkii laiturilla, joku kokee katiskoita, verkkoja. Emäntä kutsuu kahville tarjoillen juuripaistettuja lättyjä. Luonnossa maistuu. Illalla kokkotulilla makkaranpaistajia riittää.
Juhannusaattona lippu nostetaan salkoon klo 18 ja lipunlasku vasta juhannusiltana yhdeksältä. Suomen lipun päivää on vietetty 1920- luvulta.
Olin 1970- luvun alussa juhannuksena Atlannin rannikolla Bretangessa. Päivällisen aikaan oli jo hämärää. Muistelin kotimaani juhannusjuhlia. Tv-uutisissa pieni väläys kotomaani juhannuskokoista. Maassa maan tavalla. Palatessani kotimaahan valoisat yöt jatkuivat.
Juhannuksen aikaan vihittäviä riitti, kun seurakunnassa runsaasti nuorisoa. Teollisuuslaitokset tarjosivat perheille työtä ja elantoa.
Muistelen nuoruusvuosieni juhannuksia, kun isä- kanttori soitteli erilaisia häämarsseja ja esitti vastavihityille yksinlauluja usein toivomuksesta Mikael Nybergin Ken on luonut sinitaivaan. Tämän laulun hän teki vuosisadan vaihteessa nuorena isänä omien lastensa iloksi.
Sitten urkuri pyöräillen kiirehti kirkolta seurakunnan kesäkodille Kumpulaan juhannusjuhlaan. Poikien lämmittämä mökkisauna odotti kylpijöitä. Pesuvedet kannettiin järvestä.
Juhannuksen tienoolla oli muitakin juhlia. Onnitellessaan hääparia isä ja äiti kansallispuvussa esittivät duettona mm. Oskar Merikannon Onnelliset ja toisinaan saman säveltäjän Mis souten tuulessa koivut sorjat soi...Viktor Sundin teksti Där björkarna susa. Laulun runoilija on pietarsaarelainen kansakoulunopettaja ja kirjastonhoitaja ( s. 27.8.1891 k. 27.6.1966). Veroilmoituksessa kirjailija ilmoitti.: ”Ingen katt, ingen hund, ingen skatt, Viktor Sund. Ei verotettavaa: ei kissaa, ei koiraa, ei veroa.
Juhannuksena Helsingissä oli hiljaista. Palatessani kesätöistä Mannerheimintie oli autio: ei autoja, ei jalankulkijoita. Tämä erikoinen kokemus pääkaupungissa vuonna 1971.
Kolmen kuukauden kesälomalla lapset keksivät omia juttujaan, leikkejä.
Olin uimakoulussa useampana kesänä, vaikka opin varhain uimaan, mutta tavoitteeni oli saada uimakandidaatin tutkinto. Tietysti lisätaidot kiehtoivat ja myös uimapukuun kiinnitettävä merkki, jonka valkoisessa ympyrässä sininen pallo. Omin käsin sidotun pajuseppeleen painoi päähäni laiturilla ollut vihkijä. Rannalla paljon yleisöä ja lehden päätoimittaja. Innostuin myös uimamaisterin tutkinnosta, mutta reputin, kun en uskaltanut sukeltaa korkealta sillankaiteelta. Siis olen hyppyä vaille maisteri! Olisi kiva sitoa arvokas tammenlehtiseppele. Tavoitteita ja unelmia riittää.