”Katso, ihme taivainen koitui maailmalle, syntyi poika seimehen neitsyt Maarialle”
21.11.2025
Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen
Pimeimmän vuodenajan jälkeen joulukuiset iloiset tapahtumat kohottavat mieltä. Kirkkovuosi on päättymässä ja uusin äänin suloisin aloitamme ensimmäistä adventtia. Sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä ja yhdymme mahtavaan Hoosianna- hymniin, jonka sanoma on: Herra auta, pelasta. ”Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa” kerrotaan virressä 13.
Asuntojen pihoilla köynnöksissä somasti tuikkivat valot. ”Tuikkikaa oi joulun tähtöset...”
Itsenäisyyspäivänä 6.12. saloissa liehuvat suomenliput, sankarihaudoilla kunniavartiot, tervapadat ja kaunis havuseppele, jossa sinivalkoiset nauhat. ” Oi maamme Suomi synnyinmaa…” Koulujen ikkunalaidoilla paloivat kaksi kynttilää klo 18–20. Vapaaehtoisille oppilasvalvojille tarjottiin torttukahvit joulumusiikin kera. Yhteisöllisyyttä ja vaikuttavaa Suomentoivoilta.
Talven pimeyttä valaisee (lux. valo) Lucia, Valotar.
Joulukuun 13. päivänä vietettävä Lucia-juhla on saanut nimensä Santa Lucian mukaan, joka kärsi legendan mukaan marttyyrikuoleman rangaistukseksi siitä, että antoi ruokaa köyhille ja maksoi sen myötäjäisillään.
Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi kuolinpäivänään 13. joulukuuta.
Tämä perinne on kulkeutunut Pohjoismaihin. Ruotsissa ”lille jul” (pikkujoulu) on liitetty Lucian päivään. Suomessa valtakunnallinen Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksessä. Näin kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Helsinki ja Pietarsaari olivat Suomen ensimmäisiä kaupunkeja, jotka viettivät Lucian päivää virallisesti vuonna 1930.
Suomen Lucia on valittu vuodesta 1949. Lucia- neito on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja kädessään kynttilä.
Nykyisin koko joukko seuruetta on pukeutunut samantyyppisesti ja heillä seppelöity pää, esittäen kauniita joululauluja.
Lucia kruunataan Helsingin tuomiokirkossa. Tämän jälkeen hän esiintyy tuomiokirkon rappusilla tonttujen ja tähtipoikien kanssa. Kulkue kiertää Helsingin keskustassa, piipahtaa tervehtimässä vanhainkodeissa, päiväkodeissa, kouluissa.
Pietarsaaressa seurasin kulkuetta, jossa mukana myös joulupukki, pikkutontut lyhtyineen, soihdunkantajat ja tiernapojat, rumpalikin. Ensin on kuljettu reellä, sitten kulkupelinä vanhat hevosvaunut. Nykyisin kuorma-autolla, kun yleisö ei erottanut tungoksessa Luciaa.
Cambridgessa koulussa ruotsalaislapset Lucia-asusteet yllään tarjosivat yleisölle Lyssekatter eli Luciapullia. Pullien keltainen väri symboloi valoa. Se on peräisin krookuksensukuisen sipulikasvin kuivatuista emin luoteista kerätty kallis mauste.
Tampereen seudulla 1960- luvulla hämäläiskoulussamme 13.12. traditiona aamuhämärissä ruokasaliin astelivat Lucia (puolukkaseppeleessä elävät kynttilät) kulkueena laulaen Sankta Lucia ”När i den mörka natt stjärnorna brinna, bringar oss budskap glatt ljusets gudinna, kommer från stjärnehöjd, siar om julens fröjd ljusen de brinna.”Kaunista katsottavaa. Ikimuistoinen tapahtuma ja samalla omaehtoista toimintaa ruotsinkieltä hyödyntäen.
Lucianpäivän aikoihin Pietarsaaressa avattiin joulukatu
1840- luvulla pietarsaarelaiset kauppiaat alkoivat koristella liikkeitään asettelemalla jouluksi liikkeidensä eteen joko valaistun ristin tai jättisydämen. Puukehikko päällystettiin läpikuultavalla värillisellä paperilla ja sisälle laitettiin kynttilät. Vuonna 1903 lyhdyissä jo sähkövalo.
1850-luvulla koriste monipuolistui ja kauppiaat tekivät yhteistyötä ripustaakseen koristeet kadun yläpuolelle.
1930- luvulla alettiin valmistaa koristeen pienoismalleja. Niitä saa ihailla edelleenkin kotien ja laitosten ikkunoissa.
Koriste koostuu kolmesta osasta: rististä (uskon vertauskuva), ankkurista (toivon symboli) ja sydämestä (rakkauden kuvaus). Mielessäni tuttu lause: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus.”
Näitä ikkunakoristeita on nähtävissä ulkomaillakin ja silloin katsoja havahtuu toteamaan: tuossa ehkä asuu pietarsaarelaisia.
Tutun joululaulun sanat pysäyttävät ”Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin, nuo rikkaan täyttää aatokset ja mielen köyhänkin: suun ruoka, juoma, meno muu Laps´hankeen hukkuu, unhoittuu...”.
Vaikka Mauno Isolan jouluruno onkin syntynyt 1930- luvun alkupuolella, sen sisältö on mielestäni yhä ajankohtainen. Me valmistaudumme joulun vastaanottoon varsin ulkonaisesti, vain maallista miettien.
Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen
Tietolähteenä mm. Suomenkielinen Pietarsaaren historia osa 4 ja 5.
