Kun taivas kosketti maata

Teksti: Rauno Taskinen

On yö Jerusalemin lähellä olevassa pienessä Betlehem nimisessä kylässä. Kylän nimi tulee heprean sanoista ”Beit lechem” joka tarkoittaa ”leivän kotia”. Jostakin oli keisari Augustus saanut päähänsä käskeä koko hallitsemansa maailman verolle pantavaksi ensimmäistä kertaa. Tämän takia täyttyi Betlehemissäkin jokainen talo veroluettelointia varten kauempaa paikalle tulleista ihmisistä. Josef ja Maria olivat kulkeneet paikalle kaukaa Nasaretista asti, olivathan he kumpikin sukupuunsa mukaan sukua kuningas Daavidille. Matka oli ollut Marialle raskas, sillä hän odotti lasta, ja synnyttämisen aika oli lähellä. He saapuivat paikalle yömyöhään, eivätkä sopineet majoittumaan muualle kuin eläinten keskelle.

Kylän lähellä kedolla oli paimenia kaitsemassa Jerusalemin papiston omistamia lampaita. Niitä tarvittaisiin uhrilampaina, sekä seuraavana pääsiäisenä perheaterialla Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Lampaiden kasvattaminen lihotti mukavasti papiston omaa rahapussia.

Kullakin paimenella oli oma katraansa, mutta yöksi paimenet kokoontuivat yhteen, jotta saisivat nukkua kahden heistä vuorollaan valvoessa. Kukin katras painautui pikkuhiljaa lammas lammasta vasten ja olivat hetkessä sikiunessa.

Työpäivän pituus ja raskaus koetteli vahtivuorossa oleviakin. ”Katsopa kuinka taivas koskettaa maata” sanoi vanhempi paimen nuoremmalle, tarkoituksena pitää heidät molemmat hereillä. ”Totisesti”, nuorempi katsoi taivaalle, ”tähdet tuikkivat, kuin joka tuikkauksella hipaisten meitä”.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. Unessakin olleet paimenet pomppasivat pelästyneenä ylös, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille hyvän sanoman suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.”

Enkeleiden hävittyä, vanhin paimen järjesti hämmästyneen paimenjoukon ja sopi, ketkä kiiruhtaisivat hänen perässään käskettyyn paikkaan. Hetken päästä vanhin paimenista palasi kuitenkin takaisin ja lähetti paimenpojatkin Betlehemiin. Itse hän katseli taivaalle ja mietti tapahtunutta. ”Tämän täytyy olla sitä, mistä profeetta Jesaja jo satoja vuosia aiemmin ilmoitti: ”Poika on meille annettu, jonka harteilla on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.”

Hänelle avautui ymmärrykseen myös se, miksi Vapahtajan syntymästä ilmoitettiin kaikkein alhaisimmille, eikä kuninkaille. Kuninkaiden kirkkaus oli palatseissa omistettua kultaa ja mammonaa, joka sokaisi heidän ymmärryksen. Vanha paimen putosi polvilleen ylistämään Jumalaa kuninkaitakin rikkaampana, Rauhanruhtinas sydämessään.