Luovuuden iloa - Kiehtova kirjeystävyys
2.4.2026
Sain ensimmäisen kirjeenvaihtoystävän ala-asteella. Kirjeemme olivat tuolloin melko lyhyitä, mutta täynnä tunnetta. Kirjeenvaihtoystävälle lähetettiin kirjeen mukana aina jotain pientä ilahduttavaa; tarroja, kiiltokuvia tai joitain tuoksuvia muistilappuja. Joskus lähetimme tikkarin tai purkkapaketin. Tänäkin päivänä haluan aina lisätä kirjeeseen jonkin pienen yllätyksen.
Kirjeenvaihtoystäviä on joskus syntynyt yllättävissä tilanteissa. Ollessani neljäntoista Hollannista tuli kouluumme vaihto-opiskelijoita muutamaksi viikoksi. Meillä majoittui ikäiseni tyttö jonka kanssa aloin kirjeenvaihtoon. Kirjeenvaihtoa kesti monia vuosia. Vieläkin mielessäni on kirjeen loppuun kirjoitettu hollantilainen tervehdys ”groetjes”.
Nykyisin kirjoitan kirjeitä säännöllisesti kahdelle ystävälle, Ruotsiin ja Saksaan. Heidän lisäkseen on ystäviä, joille lähetän satunnaisia kirjeitä ja kortteja. Saksalaisen kirjeenvaihtoystäväni kanssa lähetämme kirjeitä puolin ja toisin noin kolmesti vuodessa. Kirjoittamisen lisäksi näemme noin joka toinen vuosi.
Minulla on kotona suuri, pahvinen ”aarrelaatikko”, jonne laitan kaikki saapuneet kirjeet. Aika-ajoin avaan laatikon ja uppoudun muistoihin – elämän vaiheisiin. On kiehtovaa lukea ystävän kirjettä ja arvuutella, mitä on itse mahtanut kirjoittaa takaisin. Käsialaa on hauska katsella, kuinka se kirjeen alussa on hieman viimeistellympi ja sitten kohti kirjeen loppua vauhti vie käsialan mukanaan. Viimeiset rivit saattavat olla pientä piiperrystä, että vielä loppusanat mahtuvat mukaan samalle paperille.
Juuri eilen saapui kirje. Kirjeen mukana sain pussillisen kirjeystäväni suosikkiteetä. Laitoin veden kiehumaan ja hörpin hänen lempimakujaan kuulumisia lukiessani. Aion kirjoittaa vastauksen muutaman päivän päästä. Haluan laittaa kirjeen mukaan jotain pientä ilahduttavaa. Viimeksi lähetin hänelle kimalaisteemaisen kynän – hän kun pitää paljon kimalaisista. Hän on saanut minunkin uteliaisuuteni heräämään niitä kohtaan. Sitähän ystävät tekevät – herättävät meidät huomaamaan arjen pieniä ihmeitä!
Teksti ja kuva: Hanna Forsgrén-Autio