Luovuuden iloa nukketeatterista
24.9.2026
Teksti ja kuvat: Terttu Laitinen
Osallistuin vuosikymmeniä sitten kahden viikon nukketeatterikurssille. Oli mielenkiintoista saada monipuolista oppia tekstiilitaiteilija Anneli Kuroselta. Opiskelimme hämäläismaisemissa, Päivölän kansanopistossa, Sääksmäellä.
Samaan aikaan kanssamme Päivölässä oli ammatti- ja harrastajanäyttelijöiden kurssit sekä me nukketeatteriryhmäläiset. Teatterijohtaja, näyttelijä Lauri Väärä ja vaimonsa Teija Sopanen, istuivat katsomossa seuraamassa meidänkin esitystä. Kyllä meillä oli hauskaa todettuamme: Me teimme sen!
Nukketeatteri on vanha taiteenlaji, joka tuli Eurooppaan 1500-luvulla ja Aasiaan aiemmin.
Mona Leo (Monica Christiina (Mona) Leo, 1900- luvun alussa syntynyt ruotsinkielinen kirjailija, oli ensimmäinen suomalainen kansainvälisesti tunnettu nukketeatteritaiteilija.
Leo kirjoitti: ”Nukella on suuri vaikutus lapsiin, sillä he pitävät näitä elävinä olentoina ja samastuvat näihin. Näyttämön ja katsomon välille syntyy läheinen yhteys. Näin nukkenäyttelijä voi vaikuttaa lapseen myönteisellä tavalla. Ammattitaitoon sisältyy tekniikan hallitsemisen lisäksi psykologista ymmärtämystä ja lahjakuutta.”
Suomalaisen Mona Leon ensimmäinen esiintymismatka oli ulkomaille Kööpenhaminaan. Hän täydensi osaamistaan opiskelemalla alaansa eri maissa. Hän omalta osaltaan auttoi psyykkisesti ahdistuneita, sairaita lapsia mm. Pitkänniemen sairaalassa. Lastentarhoissa nukketeatteriesitykset otettiin avosylin vastaan, mutta koulut olivat aluksi haluttomia.
Teatteriesitykset lisääntyivät ja vuonna 1955 lähes 300 esitystä. Pian kansakouluissakin nähtiin nukketeatteriesityksiä. Toiset kiitti, toiset moitti.
Nukketeatteritoimintaa on ollut Haiharan kartanon mailla (Kaukajärvellä Tampereella) jo vuonna 1969. Kartanon kanala kunnostettiin teatteriksi. Nukketeatteri sai alkunsa kartanon omistaja Gunvor Ekroosin ideasta. Hän perusti Haiharaan 1960- luvulla nukkemuseon ja keksi, että sen yhteyteen sopisi nukketeatteri. Anneli Kuronen, Ekroosin ystävä, sai teatteritoiminnan käynnistämiseen apua nukketeatteritaiteilijalta Mona Leolta. Ensimmäinen näytelmä oli Prinsessa Ruusunen.
Jaoin kurssilla oppimiani tietoja ja taitoja oman linjani opiskelijoille. Panin hyvän kiertoon. Koulussa oli hauska seurata innostuneiden oppilaiden työskentelyä. Syntyi kokoelma kivoja käsinukkehahmoja. Koulumme joulujuhlassa perinteisten kuorolaulujen lisäksi humoristinen laulu. Oppilailla käsissä tekemänsä käsinuket, kissa- ja koirahahmot. Juhlasalissa kuulijat hymyillen kuuntelivat Kari Rydmanin säveltämää ja sanoittamaa laulua ”Jospas minä kissan saisin, kyllä sitä rakastaisin. Paijailisin sitä aina arkena ja sunnuntaina…”
Nukketeatteria käytetään muun muassa taidekasvatuksessa, varhaiskasvatuksessa, vanhustyössä, maahanmuuttajatyössä ja opetuksessa.
”Nukketeatterissa sanojen tarkka valinta on tärkeää, koska puhe kantaa tarinaa ja herättää elottoman nuken eloon”.
Esityksissä käytetään erilaisia nukkeja:
Käsinuket pujotetaan käteen kuin hansikas. Näyttelijän sormet liikuttavat nuken päätä ja käsiä.
Marionetit roikkuvat lankojen tai narujen varassa. Niitä ohjataan ylhäältäpäin puisen ristin tai tankojen avulla. Varjonuket ovat litteitä ja usein mustia hahmoja.
Niitä liikutetaan valkokankaan takana, jotta yleisö näkee varjot.
Kuvan käsinuken valmistuksessa on käytetty edullisia materiaaleja: sanomalehtiä, kipsinauhaa, maalarinteippiä, liimaa, sakset, lämmintä vettä, pohjamaaliksi valkoista ja koristeluun värillisiä akryylimaaleja.
Kurssilaiset valitsivat omat nukkehahmonsa ja ryhmässä kehittivät hahmoille sopivan juonen, vuorosanat, runot, laulut, vaatteet, asut, kulissit näytelmään.
Ensin muotoillaan pää sanomalehtiä rypistämällä tiiviiksi palloksi. Muotoillaan kasvonpiirteet (nenä, kulmakarvat, leuka)
Leikataan pieniä kipsinauhoja valmiiksi. Kasta nauha veteen. Purista liika vesi pois. Hiero kipsiä sormilla tasaiseksi. Päällystä koko pää 2-3 kipsikerrosta. Anna kuivua. Pohjamaaliksi valkoista akryylimaalia. Maalaa kasvot, silmät, yksityiskohdat akryyliväreillä.
