Pääsiäisajan mietteitä

Aurinkoinen palmusunnuntai. Jokin päivä sitten sää kylmää, tuulista, suorastaan myrskyisää ja nyt nautitaan kevätpäivästä.

Vuosia sitten seurakunta jakoi Kodin rukouskirjaa lahjaksi lapsiperheille. Äitini oli hankkinut niitä meillekin. En tiedä ovatko kirjat käytössä kuluneet, mutta uudenveroisia kirjoja on pilkkahintaan tarjolla kirpputoreilla sekä suomen- että ruotsinkielisenä.

Useat nuoret ovat käyneet rippikoulun, mutta juhlapyhien syvällinen sanoma on ehkä unohtunut. Paikallislehdissä seurakuntapalstoilla esitellään tulevan sunnuntain tekstiä ehkä aiheeseen käytettävät virretkin.  Tuossa pikkukirjasessa Kodin rukouskirjassa kerrotaan selkeästi kirkkopyhistä ja jaetaan lohdutusta erilaisiin mielenhaavoihin.   

Viime aikoina arjessa unohtuu meidän perinteemme. Ennen oli selkeä ero arjen ja pyhän välillä. Viikko uurastettiin ja sunnuntaisin levättiin. Nykyisin toimitaan toisin. Eloa, vuorotyötä myös viikonloppuisin. Kauppareissut sujuvat myös joulunpyhinä. Äiti oli ihmeissään kyltin tekstistä: Olemme auki joulunpyhinä.

Juhlatkin saattavat tuntua laimeilta, jos syntymäpäivillä, perhejuhlissa mielessä pyörii tuleva yövuoro.

Ennen kanttorin työaikaa ei rajattu. Monta juhlapäivää vierähti ”läpäisyperiaatteella”.

Lapsilla odottavan aika tuntui ikuisuudelta ennen jouluateriaa ja joulupukin vierailua. Meidän joulupöydässä ei milloinkaan ketään sukulaista. Vähäinen oli lähipiirikin, mutta isän työn vuoksi ja matkustaminen yleisillä kulkuneuvoilla silloin oli vaikeaa.

Viranhaltijoiden kesäloma oli lyhyt jos ollenkaan. Kesäviikonloppuisin avioliittoja solmittiin runsaasti. Veljeni huolehtivat kesämökin rantasaunan lämmittämisen. Perheen yhteinen sauna-, soutu-, kalastus- ja uintihetki jäi lyhyeksi. Hetki luonnonhelmassa ja illalla auringon laskiessa pyöräillen palattiin kotiin. Sunnuntaina pyhäkön huomenkellot kutsuivat jumalanpalvelukseen. 

Hiljainen viikko ahtisaarnoineen on alkamassa. Liturgisilla väreillä on merkitystä. Kirkon mahtavat urut vaikenevat hetkeksi ja alttari mustaan surunväriin verhoiltuna, 5 tummanpunaista ruusua kuvaavat Kristuksen haavoja. Pääsiäispäivänä iloa musiikissa ja väreissä.

Tässä tulee mieleeni kiirastorstaina koulupäivän päättyessä 17-vuotiaan opiskelijan esittämä kysymys ja ihmetys, miksi pitkäperjantaina emme tule kouluun? Siinä pohdittavaa. Kerrattavaa olisi kaikille.

Tulkitaanko kevyin perustein, että pitkä vapaa-aika on itsestäänselvyys? 

Tänään odotettu palmusunnuntai, jolloin trulleiksi tälläytyneet lapset vierailevat virpojina. Virvon, varvon-lorun sanat muistetaan ja omin käsin somistettu pajunoksa luovutetaan muistoksi. Monet ilmoittavat milloin trullit ovat tervetulleita. Jos ovet koputtelusta huolimatta eivät avaudu, virpojat ovat jättäneet piirtämänsä pääsiäisaiheisen kortin ovenrakoon.

Hauskuus suotakoon, kun kahvipannun ja korin antimet arvioidaan työvuoron päätyttyä ja lasketaan montako suklaamunaa onkaan kertynyt.

Ryhmä pikkutrulleja kulki kotimme kohdalla.  Lapsilla hauskat asut yllään. Vinkaten kutsuin heitä meillekin.

Ujoina pikkuiset eivät loruaan esittäneet vieraille, mutta ilahduimme näkemästämme. Hymyilemme muistellessa heitä luvalla otetuista kuvista. Mahtavatko varttuneet trullimme edelleenkin pukeutua pupunkorviin? Onhan huolehtivia äitipupujakin matkassa. ”Tässä isäpupu on, tässä äidin näät, tässä pikkupupujen kaikki näet päät...” hauska sormileikkiesitys.

Ihmeissämme kuuntelimme isän kertomana, että lankalauantaina poltetaan kokkoja pelloilla Pohjanmaalla. Iltahämyssä näin tehdäänkin. Monet kokoontuvat kokkojen ääreen tuttavia tapaamaan. Samalla tikunnokassa makkara paistuu iltapalaksi.

Erityisesti pääsiäinen 1970-luvun alussa on jäänyt mieleeni, kun vierailin Pariisin Notre Damen katedraalissa. Runsaasti turisteja eri uskontokunnista tutustui kuuluisaan mahtavaan kirkkoon. Oli ehkä hieman markkinatunnelma. Hälinää, kielten sekamelskaa. Pieni lepohetki tarpeen istuen seurata messua sekä hiljentyminen pääsiäiseen. Toreilla kaupan pikkunarsisseista kivasti rusetein sidottuja kimppuja. Keskellä ohuet lehdet ja ympärillä keltaiset kukat. Ihania maljakossa.

Teksti: Terttu Laitinen