Syksy on oivallista aikaa neulomiselle
16.9.2024
Irmeli Jousmäki neuloo paljon. Vuosien aikana on syntynyt muun muassa monia kauniita neuleita puolison käyttöön.
Mikä neulomisessa on parasta?
Olen oppinut nauttimaan käsitöistä, koska niissä näkee sen, että osaakin tehdä vaikeimpiakin kuvioita. Joskus sitä haaveili vaan, että osaisinpa minäkin tehdä erilaisia kuvioita. Nyt on oppinut, mutta se vaatii kärsivällisyyttä, kun purkaa ja tekee uudelleen purkaakseen työn taas.
Millaisia neulontatöitä olet lähiaikoina tehnyt?
Kesällä kudoin ekakerran eläissäni vauvalle villatakin, kahdet housut ja kolmet sukat sekä pari peittoa ja kehtoon päällystin patjan, laitoin jopa lakanan ja tyynynpäällisen. Nyt teen ohuesta langasta ja kahden numeron pyöröpuikoilla sukat looppaamalla.
Mistä löydät neulontaohjeita?
Joskus jostain lehdestä, mutta enimmäkseen netistä. Siellä on pilvin pimein ohjeita ja sitten YouTubesta löytää paljon ohjeita, miten tehdään, jos jotain ei osaakaan. Ihmeellinen tämä tietokonekausi.
Kuvat: Irmeli Jousmäki