Talvesta

Teksti ja kuva: Terttu Laitinen
 

”Talvella paukkuu pakkanen, pirtissä lämmin on täällä…”

Jokaisessa vuodenajassa oma hohtonsa.

Pimeän syksyn jälkeen lunta kaivattiin, jotta pääsisi hiihtämään ja luistelemaan. Tamineet olivat kortilla. Ensin käytössämme ruuviluistimet (nurmiset, ruuvarit). Terät kiinnitettiin monoihin. (Monoja käytettiin myös leningin kanssa ja äidin neulomat pässinpökkimät sukat). Pian pojat saivat hokkarinnäköiset nuorisoluistimet. Minä nuorimpana juoksin poikain perässä saadakseni vuoron hetken luistella.

Jääkiekkovarusteet lisääntyivät. Usein kävin urheilukaupan ikkunassa katsomassa kaunoluistimia. Ihailin valkoisia ”kaunoja”. Ruinausta jatkoin, kunnes oli tyytyminen kuluneisiin kaunoluistimiin. Kai mutisinkin rumiluksista, mutta iloitsin sen aikaisesta taidostani; miten sirklaus, kolmoset onnistuivat matkimalla toisia. Sain tukiopetusta kiemuroihini etevältä luistelukoululaiselta.

Odotimme suojalunta, jotta voisimme rakentaa lumilinnan, suojamuurin ”lumisodassa”. Rauhan aikana kynttilä tuikutti koloista. Lumilyhtykin onnistui palloja pyörittäen.

Mieltä kohotti myös valaistu kenttä, musiikkia. Lämpöisessä kopissa voi levähtää ja joskus kuumaa mehua juoden.

Lumi valaisee ja aurinkokin houkuttelee ulkoilemaan. Iän karttuessa raskaita lumityötä ei monikaan kaipaa. Nykyisin lumilinko helpottaa työssä. Lapioidessa on syytä kerrata työasennot ja hetken lepokin tarpeen. Työ tekijäänsä kiittää!

Aurinkoisena päivänä pikkupakkasessa ilahtuu kuullessa pikkulintujen ääntelyä. Samalla kertaan koulussa ulkoa opittuja talvilauluja.

”Tiu, tiu! – Tuuli käy, – Kylm’ on oksan olalla, Siementä ei missään näy! Tiu, tiu!  Tiukkuu varpu oksalla.”(Katkelma laulusta Varpunen, sanat Irene Mendelin)

”Talitintti maaliskuussa mietti näin mielessään. Tahdon laulaa riemusuulla sävelmän uuden tään. Titityy, titityy, titityy...” (Tiaisen konsertti, Martti Hela)